Pohjoisirlantilaiset vaihtoehtometallistit ovat tehneet menestyslevy Troublegumin (1994) jälkeen kymmenisen keskiverron molemmin puolin keikkunutta albumia. Yhtye on pysynyt persoonalliselle tyylilleen uskollisena läpi vuosien, ja periaatteessa myös onnistuneesti, vaikka lopullinen läpimurto on jäänyt saavuttamatta.
Cleave on yhtyeen perustuotantoa hittivetoisempi ja helposti lähestyttävämpi muistuttaen siinä suhteessa edeltäjäänsä Disquietia (2015). Musiikki saattaa tuntua alku-uran faneille jossain määrin vieraalta, mutta epäonnistuneeksi albumin geneerisempää olemusta ei voi silti moittia.
Ristiriitaisesti hittivaihde onkin tuonut yhtyeen materiaaliin uutta tarttumapintaa ja rakenteellista selkeyttä, sillä kappaleet jakautuvat aika tarkasti kahtia suorasukaisempaan, instrumentaalisesti raprockmaiseen ilmaisutapaan sekä kappaleisiin, joiden kertosäkeet tarrautuvat nopeasti mieleen. Mieleenpainuvimpia ovat pehmeämmältä puolelta Crutch, tykityspuolelta Kakistocracy sekä näiden välimaastosta Callow.
Pisimmän korren vetää kuitenkin päätösraita No Sunshine, jonka tunnelataus vetää kylmille väreille – ja pakottaa antamaan vielä puolikkaan kirveen lisää.