”Särökitarat mallia Radio Rock” – arviossa Sunlight

Levyarvio julkaistu Infernossa 6/2015.

20.07.2015

Sunlight
My Own Truth

Total Metal
3_kirvesta

Nämä kreikkalaiset eivät takuulla edusta sitä koulukuntaa, joka kehuskelee uuden levynsä olevan taas edellistä raskaampi. Sen sijaan ”silkkinen”, ”sulava” ja ”sutjakas” voisivat olla hyväksyttäviä ja myös bändin kieltämättä hieman hömelöön nimeen sopivia adjektiiveja.

Kädessä ei siis ole miekkaa vaan kimppu ruusuja. Viettely hoidetaan runsailla melodioilla, ja särökitarat ovat mallia Radio Rock. Balladit juustoillaan häpeämättä kotiin, ja klassisen rockin vaikutus pilkahtelee siellä täällä. Eastern Train lainailee häpeämättä Deep Purplen ja Led Zeppelinin arsenaalista.

Suorimmat vaikutteet on napattu sekä 80- että 90-luvun Helloweenin pehmeämmältä puolelta. When I See You on puolestaan melko suora kopio Iced Earthin balladeista.

Turhan pinnassa kuuluvat vaikutteet paljastavatkin nopeasti, että uran alkupuolta tässä vielä tahkotaan. Melodioita ja tarttuvia koukkuja tarjoillaan mukavasti, mutta kokonaisuus on vielä hienoisesti raaka.

Bändin pehmeästi myötäkarvaan silittävä hard rockin ja heavyn sekoitus sujuu kuitenkin sen verran kiltisti, että pakkohan tässä on hymyillä vienosti. Silleen hyväntahtoisesti ja hieman lapsekkaasti. Tämän pumpun keulille olisi helppo kuvitella Michael Kiske sydäntään purkamaan. Viimeinen korvat sulattava silaus jää kuitenkin vielä uupumaan.

Lisää luettavaa