Sekä soitollisesti että laulullisesti naseva ja viimeisen päälle optimoitu – arviossa Týr

Julkaistu Infernossa 3/2019.

07.06.2019
Týr
Hel
Metal Blade

Färsaarelainen viikinkimetallibändi Týr julkaisi albumeita tiuhaan tahtiin vuodesta 2006 alkaen, kunnes vauhti tyssäsi vuoden 2013 Valkyrjaan. Kuuden vuoden odottelun jälkeen yhtyeeltä saadaan tiukka uutuusalbumi Hel, jonka nimi merkitsee fääriksi ei enempää tai vähempää kuin kuolemaa.

”Nyt on kova!” sitä huudahtaa, kun albumi starttaa Gates of Helillä, jonka lisäksi mahtavia ovat esimerkiksi kakkosraita All Heroes Fall ja myöhemmin kuultava Sunset Shore. Eikä levyltä löydy löysää vetoa. Albumi on sekä soitollisesti että laulullisesti naseva ja viimeisen päälle optimoitu.

Viikinkimetalli luokitellaan usein powerin lähisukulaiseksi, mutta Týrille ominaisesti Hel on suurelta osin lähempänä folk metalia ja progea. Kappaleet muodostavat tunnelmaltaan yhtenäisen, vertailukohtaa vailla olevan kokonaisuuden, jonka menneisyyden sankaruuksia huokuvaan sointiin on helppo unohtua. 

Kuten tapana on käydä, myös tämä albumi monotonisoituu loppua kohden, mutta tylsäksi se ei silti muutu. Týr on yhä omalla (s)fäärillään.

Lisää luettavaa