Musiikkiaan visual metaliksi luonnehtiva Samuli Federley maalailee neljä kappaletta sisältävällä ep:llään kuulijan mieleen elokuvallisia tunnelmia itämaisilla mausteilla höystettynä.
Vain muutamasta kohdasta levyä löytyy tunnistettavaa ihmisääntä. Sen sijaan levytila on käytetty, instrumenttien ohella, erilaisiin ääniefekteihin kuten vedensolinaan, linnunviserrykseen, kotkan huudahduksiin ja miekankalahteluihin. Ne tekevät musiikista oman pienen maailmansa, johon on helppo sukeltaa, kun pinta kuulijan ja muusikon välillä on rikottu jollain inhimillisellä.
Kitaravirtuoosin viitastaan huolimatta Federleyn albumilla kuuluu vaikutteita monista musiikkilajeista, ja ep:n kuvauksessa miehen mainitaankin kuuntelevan musiikkia monipuolisesti. Tyylilajit on saatu punottua yhteen miellyttävästi, mutta kokonaisuus, jonka pitäisi haltioittaa kuulija, pikemminkin tyynnyttää aistit ja pakottaa keskittymään hetkeen – ei toki huono ominaisuus sekään.
Kappaleesta Guitar Kungfu on tehty myös musiikkivideo, mutta sen katsottuaan huomaa, että musiikki on oikeastaan parempaa pelkästään kuunneltuna. Silloin visuaalisuutta rajoittaa ainoastaan mielikuvitus.