Vaivatonta kuunneltavaa – arviossa Dragonflyn uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 10/2022.

09.01.2023
DRAGONFLY
Domine XV
ART GATES

Vuonna 2000 Argentiinassa perustettu, sittemmin Valenciassa vaikuttanut Dragonfly työstää melodista fantasia-poweria espanjaksi.

Domine XV on yhtyeen Domine-debyytin (2006) vierasartistien avustamana kahdelle levylle laajennettu uudelleenäänitys. Ykköslettu on syntyajoistaan kokonaan uudistuneen yhtyeen uusima Domine tuorein sovituksin, kakkoslevyllä kuullaan lisäksi vino pino eteläeurooppalaisia heavy-vaikuttajia muun muassa yhtyeistä Saratoga, DGM ja Derdian.

Musiikki on genren vakiokamaa: linjakasta, täyteläisellä kitaran ja synan tuplakärjellä esitettyä melo-poweria. Siinä vieraillaan viuluviikari Paganinin merkeissä myös neo-klassisen tiluhevin tontilla sekä diskoillaan vähän, ja äityypä homma toisinaan aavistuksen progeksikin. Pelimannitaidot riittävät hyvin Läbÿrinth–Yngwie-välimaaston kilistelyyn, ja Pablo Solanolla on oivan soiton kruunuksi kiekuvapaa, miellyttävä laulusoundi.

Domine XV on vaivatonta kuultavaa, mutta mitään aitoja hittejä espanjalaisilla ei oikein ole. Siksi vähän mietityttääkin, miksi yli tunnin harkko on pitänyt toisintaa kera fiittaajien, jotka eivät perushyviä biisejä juuri paranna. Ajoittain he kuulostavat myös Solanoa tympeämmiltä.

Lisää luettavaa