Etsi
R.I.P. Mark W. Shelton 3.12.1957-27.7.2018
The Intruder esittelee uuden puolen helsinkiläiskvartetista.
Moshpitissä voi näemmä syödä säilykeruokaakin.
Harris ei koe, että hyväksi havaittua sykliä olisi vielä tarpeen katkaista.
S.O.D. ei ole ollut aktiivinen sitten vuoden 2007 Rise of the Infidels -albumin.
Ten Seconds Songsin Anthony Vincent on jälleen vauhdissa.
No Surrender on myös kitaristi Tiptonin hyväntekeväisyyssäätiön tunnuslause.
Erittäin erikoista, mikäli tarina ei ole täysin tuulesta temmattu.
Kiitos, internet!
Palkintona arvotaan kaksi lippua Oceanhoarsen ja Bloodred Hourglassin keikalle 28.7.
Viikinsaaressa juhlitaan taas raskaissa merkeissä lauantaina 4.8.
Lääkärit ovat kieltäneet M. Shadowsilta lauluhommat ainakin kolmeksi kuukaudeksi.
Louder-ep julkaistaan virallisesti 27. heinäkuuta.
Morningstar ennakoi tulevaa pitkäsoittoa.
Kappale löytyy 27.7. julkaistavalta uudelta albumilta.
Sunnuntain jatkoklubin esiintyjät ovat myös varmistuneet.
Cooper on viimeisin Loudwire-sivuston piinapenkkiin istutettu artisti.
Biisien opettelemisen ja suuren yleisön lisäksi jännitystä lisäsi liukas lava.
Brian Patton jättäytyi pois kiertueelta perhesyistä.
"Ajattelen häntä joka päivä, joka tunti."
Kajaanilaislähtöinen yhtye nousee tuhkasta syyskuussa.
Tankian avautuu sosiaalisessa mediassa bändin nykytilanteesta.
10 parhaan joukossa mukana myös muun muassa Megadethia, Metallicaa, Panteraa ja Marilyn Mansonia.
Yksi onnekas voittaa pääsyn itselleen ja kaverilleen Oopperajuhlien hevispektaakkeliin.
With the Dead ja Morbid Evils näyttävät doom metalin mallia Helsingin Nosturissa.