Etsi
Murder of Crows maalaa kuvan mielenterveyden rappeutumisesta ja kivuttoman lopun toivosta.
Remains-kokoelmalle haalittiin materiaalia kellareista, MiniDisceiltä, merkitsemättömiltä kaseteilta ja vanhoilta kovalevyiltä.
Last Fuck Before Death hukuttaa kuulijan ihmisvihan ja nihilismin ytimeen, juuri niin kuin vain Äijälä ja Witchfinder pystyvät.
Machine Head kiertää tällä hetkellä triona.
Kehittymistä ja muuttumista ei pidä vältellä, tuumaa Mötley Crüe -basisti.
Mukana muun muassa Carcass, Beast in Black ja Sirenia.
Yhtye palaa samalla viisihenkiseen kokoonpanoon ensimmäistä kertaa lähes 10 vuoteen.
Menivätkö Revolverin tunnustukset nappiin?
Hades Children -kappaleella on erikoinen kytkös teatterimaailmaan.
"Minun ei tarvitse kuin lukita katse yhden henkilön silmiin ja nähdä se muutos ja intohimo - ja sydämeni täyttyy ja olen valmis potkimaan perseitä."
Dickinson on myös melko varma siitä, ettei bändi olisi tänä päivänä siinä asemassa kuin on, jos hän ja kitaristi Adrian Smith eivät olisi palanneet riveihin.
Vaikka kitaristi Mantas ja rumpali Abaddon eivät tulekaan toimeen basisti-laulaja Cronosin kanssa, Mantas sanoo kunnioittavansa ja ymmärtävänsä fanien toiveita vanhan trion yhteenpaluusta.
Vuonna 1984 perustettu black metal -legenda porskuttaa yhä eteenpäin lievästi sanottuna värikkäästä historiasta huolimatta. Basistin mukaan kaikki lähtee siitä, että luottaa itse omaan tekemiseensä täysillä.
Äärimetalli raikaa Helsingissä syksyllä 2026.
Sabbath joutui kutsumaan Fleetwood Mac -yhtyeestä tutun hahmon avuksi Ozzyn erottua bändistä väliaikaisesti 70-luvun lopulla.
Entistä Tactosa- ja Peacemaker-kitaristia epäillään vakavista rikoksista.
Rotten Sound julkaisi uutta näytettä tulevalta ep-levyltään.
Laulajan ja Arch Enemyn tiet erkanivat viime viikonloppuna.
Kurjaa. Voimia Kisken suuntaan!
Onnittelut!
Kuohunta Cradle of Filthin ympärillä jatkuu.
Lione tekee Angran riveissä vielä yhden esiintymisen keväällä.
1914 ja Katla tuovat tuomiopäivän meininkiä Fuusioon ja On the Rocksiin.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun bändin rivit hajoavat kesken kiertueen.
Orbit Culture, Gaerea, Atlas / Kulttuuritalo, Helsinki / 24.11.2025