Nelikymppinen Ihsahn alkoi selkeä(mmä)ksi – lue Levyblogin mietteet huhtikuussa julkaistavasta Arktis-albumista!

Huom! Tämä ei ole arvio vaan pikaiseen tutustumiseen perustuva ennakkokatsaus. Arvostelu löytyy painetusta Infernosta myöhemmin.

Syytä saa toki hakea omasta saamattomuudestaankin, mutta norskilegenda Ihsahnin levyt ovat jääneet minulla yleensä pariin kuunteluun. Koko tähänastinen soolotuotantonsa näyttäytyykin jotenkin epämääräisenä kasana musiikkia, josta ei saa kiinni. (Sama koski pitkään emobändinsä Emperorinkin katalogia, kunnes istuin alas ja tartuin keisaria kruunusta.)

Jo ensikuuntelulla sisuksia pureskeleva Arktis (ilm. 8.4.) hälventää hankaluutta. Kyseessä on perin monipuolinen, haastavakin paketti äärimetallipohjaista progressiivista musaa, joka osaa sinkoilla genrestä toiseen, mutta tekee eroa entiseen selkeydellään ja tarraavuudellaan.

Ihsahn_Arktis

Kokonaisuutena Arktis on vielä kaukana radiosoittomusasta, mutta mielikuvitustaan ei tarvitse käyttää piiputtamiseen asti kuvitellakseen esimerkiksi turbomallin kasarihardrockausta, kaunista melodiakudelmaa ja black metal -kärinää yhdistelevän Until I Too Dissolven surffaamaan rockradioaalloilla. Levyn selkeimmän ”nykyheviraidan”, Triviumin Matt Heafyn lauluilla ryyditetyn Mass Darknessin (kuuntele alta), taas voisi heittää pienin virittelyin huoletta vaikkapa Children of Bodomin levylle.

Herkästä eeppiseen ja haudan kautta takaisin reissaava Arktis tuo mieleen pitkän jonon lajityyppejä ja artisteja, joita on aivan turha alkaa purkaa listaksi – fuusio kun on kuitenkin omaleimaisen norja. Kannattaa kokeilla vaikka epäilyttäisikin.