Teksti: Tanja Bastamow ja Pia Sundström Kuvat: Pia Sundström
Kun motivaatio uhkaa loppua ja kiinnostus siirtyy muihin asioihin, on parempi viheltää peli kerrasta poikki eikä kituuttaa kyllästyneenä raakkina eteenpäin. Näin on tuumaillut myös bergeniläisen Hole in the Sky -festarin järjestäjäkaarti. Takana on täysi tusina festarivuosia, ja järjestävän tahon päätöksestä tämä legendaarinen festari järjestettiin tänä vuonna, harmi kyllä, viimeistä kertaa.
Pienten utelujen jälkeen lopetukselle selvisi toinenkin looginen syy: pelikenttänä toiminut entinen kalatehdas USF Verftet sulkee syksyllä ovensa ja hallissa alkaa vuoden pituinen remontti. Keikkasalin akustiikkaa parannetaan ja lava vaihtaa paikkaa antaen yleisölle enemmän tilaa. Mutta silti, ikävähän tätä vuodesta toiseen loistavia line-upeja Bergenin jylhissä maisemissa tarjonnutta festaria tulee.
”Viimeinen ehtoollinen” -nimeä kantanut kahdestoista Hole in the Sky jakaantui vanhaan tuttuun tapaan kahteen osaan: ensin kaksi klubipäivää Garagessa ja sitten kaksi päivää USF Verftet -tehdassokkelossa. Kaikille päiville oli annettu alaotsikkomainen nimi ja bändit oli löyhästi valittu teeman mukaan. Lisäksi tarjolla oli ekstraa niille, joiden kukkarossa vielä oli rahaa suolaisenhintaisten festarilippujen jäljiltä: Wardrunan keikka Logen-teatterissa sekä pari iltapäivän limukeikkaa klubilla.
Tänä vuonna festariliput loppuivat kuulemma jo maaliskuussa, ja viime tinkaan lipun ostamisen jättäneet jäivät siis nuolemaan näppejään. Tosin festaria edeltävällä viikolla oli ilmestynyt myyntiin vielä jokunen (trokarivapaa) lippu, joten joillain onnekkailla mattimyöhäsillä oli vielä mahdollisuus päästä katsastamaan meininkiä.
The End of the End
Tänä vuonna saavuimme paikalle torstaina, jolloin keskityttiin perinteiseen doom- ja heavyfiilistelyyn. Ensimmäisenä lavalle kivunneen Devilin meininki jäi näkemättä, mutta ilmeisesti keikka oli nostattanut tehokkaasti hien yleisön pintaan, koska jo toisena soittaneen Processionin aloittaessa Garagen alakerrassa sijaitsevan liveklubin ilmasto oli ehtinyt muuttua tuttuun tapaan höyryävän hikiseksi. Chileläinen Procession oli buukattu viime hetkellä peruutettaneen Pagan Altarin tilalle. Korvaava bändi ilmoitettiin sen verran myöhään, ettei Processionin tuotantoon kerinnyt juuri etukäteen tutustua, mutta pikkulinnut lauloivat, että bändi on ehdottomasti katsastamisen arvoinen ja hyvältähän herrojen doomailu kuulosti.
Seuraavana soittaneen In Solituden biiseistä ei löytynyt tarpeeksi potkua tai omaperäisyyttä pitämään mielenkiintoa yllä, mutta bändin meininki kyllä valmisteli hyvin heavy metal -pohjaa seuraavana aloittavalle Grand Magusille. Mitä lie säätämistä ollut soittokamoissa tai liekö herra miksaaja ollut hukassa, mutta keikka alkoi reippaat (ja hikiset) puoli tuntia myöhässä. Lavakaljoja kaikessa rauhassa paikalleen mikkitelineen viereen asetteleva teknikkohenkilökunta sai varsin murhaavia katseita kylki kylkeen liiskaantuneen ja nestehukkaisen yleisön joukosta. Vihdoin pärähti Conan-intro soimaan ja mainio keikka oli täyspituinen myöhästymisestä huolimatta. Biisit oli valittu enimmäkseen kahdelta uusimmalta levyltä, mutta joukkoon mahtui jokunen vanhempikin vääntö. Iron Will -huudatusten jälkeen bändi poistui takavasemmalle ja antoi tilaa illan pääesiintyjälle, legendaariselle doom-kokoonpanolle Saint Vitusille.
Saint Vitus on vääntänyt doomiaan siitä asti, kun suurin osa yleisöstä oli vasta pilke vanhempien silmäkulmassa ja aika moni varttuneemmastakin yleisöstä opetteli kävelyn alkeita. Pikaisen happihyppelyn jälkeen oli palattava kurkkaamaan tätä aikaa uhmaavaa ihmettä, ja täytyy todeta, että harmaapäiset herrat eivät ole jatkaneet keikkailuaan turhaan. Vaikka keikasta kenties puuttuikin nuoremman bändi into ja spontaanius, itsevarma meininki oli tarttuvaa ja edesmenneen rumpalin Acostan tilalle kannujen taakse hypännyt Henry Vasquezkin on lunastanut paikkansa bändissä. Chandlerin kitaran vihaisen surinan kaikuessa vielä korvissa oli hyvä poistua yläkerran baariin yömyssylle ja sitä myöten sateiseen yöhön.
The Dawn of a New Age
Ensimmäisen pääkallonpaikalla eli USF Verftetissä alkaneen festaripäivän bänditarjonta oli koottu löyhästi ”Uuden ajan aamunkoitto” -otsikon alle. Järjestäjien mukaan illan teemana oli päästää ääneen vanhojen legendojen joukkoon hyvää vauhtia nousemassa olevat ja metallimaailmassa jo tukevasti jalan oven väliin saaneet bändit. Neitseellisen lavan sai kunnian korkata jenkkilästä saapunut Negative Plane ja heti sen jälkeen siirryttiin pohjoismaisempiin tunnelmiin, kun lavalle vaappui ruotsalaisen Ghostin kaapujoukko.
Yleisömäärästä päätellen kukaan ei ollut jäänyt hotelliin parantelemaan kankkusta tai ottamaan pohjia, vaan lähes kaikki lipun ostaneet olivat saapuneet ottamaan osaa yhteislauluun. Hidastempoinen musiikki, lavalla vähäeleisesti heiluvat naamioidut muusikot ja melko kiertelemättä saatanalliset sanoitukset onnistuivat luomaan keikkapaikalle mainion hypnoottisen tunnelman. Ilmassa saattoi melkein haistaa rikinkatkun ja seinillä nähdä häilyvän sarvipäisiä varjoja.
Mystinen tunnelma katosi kuitenkin kuin tuhka tuuleen, kun rautakaupan naulalaarit tarkkaan tyhjentänyt Nifelheim aloitti keikkansa. Ghostin maalailun jälkeen ei näiden ruotsalaisten yli vedetty meininki oikein jaksanut kiinnostaa, vaikka keikan energisyys saikin bändin faneilta kovasti kehuja jälkeenpäin.
Irlannin Primordial oli hyvässä keikkakunnossa, ja ahkerasti kiertävä bändi on oikeutetusti lunastanut paikkansa tämän päivän ”nousevat ja nälkäiset”- teemassa. Yhtään surkeaa keikkaa en ole bändiltä nähnyt, ja lavalta paistava tinkimättömyys on ilahduttavaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Mitään kovin hämmästyttävää ei bändi tällä kertaa tarjoillut, mutta mitäs siitä, vanhat suosikit näyttivät uppoavan yleisöön yhtä lailla.
Sen sijaan jo kuopattu ja uudelleen kasattu Godflesh ei oikein saanut pontta keikkaansa. Ainoastaan muutaman keikan tänä kesänä heittänyttä bändiä oli toki pakko käydä katsastamassa muutaman biisin verran, mutta nämä teollisuusmetallin pioneerit olivat livenä valitettavan puuduttavia – tai ehkä vain väärässä seurassa muiden illan esiintyjien joukossa? Puutunutta tai ei, flegmaattisuus kyllä karisi, kun illan lopuksi lavalle kipusi Satyr joukkioineen.
Tämä bändivalinta lienee toiminut aasinsiltana seuraavan päivän teemaan, eli norjametallin kulmakiviin. Jo useaan kertaan aiempinakin vuosina Hole in the Skyssä soittanut bändi oli selvästi päättänyt vetää ikimuistoisen keikan, ja yleisö reagoi bailaamalla täysillä mukana. Lyhyempänä yleisön jäsenenä sai vähän väliä kärsiä vuolaasta viinasateesta bändille suosiotaan osoittavien karvapäiden unohtaessa kädessä pitelemänsä tuopit ja innostuessa näyttelemään lavalle pirunsarvia. Ja bisseä lensi. No, onhan kaljakylpy festari-illalle sopiva lopetus…
A Perfect Vision of the Rising Northland
Seuraavana päivänä olikin sitten tiedossa pelkästään norjalaisia esiintyjiä, ja ”Viimeisen ehtoollisen” viimeisiksi bändeiksi oli valittu norjalaisen black metalin pioneereja. Ei muuta kuin vaihtovaatteet niskaan edellisen illan kaljanhuuruisten tilalle ja vierien mäkeä alas keikkapaikalle.
Helheimin puolen tunnin slotti pääsi yllättämään lyhyydellään, joten bändiä tuli todistettua ainoastaan viimeisen biisin verran. Harmitus unohtui kuitenkin pian, kun yksi festarien etukäteen mielenkiintoisimmista akteista, Virus, aloitti settinsä.
Bändi on vanha, mutta lavalla se on vieraillut vain kerran aikaisemmin, joten ilmassa leijui pieni pelko, miten levyjen hypnoottiset biisit kääntyvät livemuotoon. Onneksi Carl-Michael Eiden luotsaama ja sessiomuusikoilla täydennetty bändi sai biiseihinsä sopivasti livegroovia, joka innosti paikalle pikkuhiljaa valuvan yleisön jammailemaan erityisesti Black Flux -biisin tahtiin – ja tähän aikaa yleisössä oli vielä tilaakin moiseen. Erityisgrooviusmaininta bändin sessiobasistille, joka näytti nauttineen aamiaiseksi vääriä sieniä; herralla oli täysin omat privaattigeimit menossa ainakin kasvonilmeistä, maanisesta hymystä ja ympärikääntyneistä silmistä päätellen.
Enslavedin aloittaessa settinsä tungos alkoi jo olla melkoinen. Tuntui, että tänä vuonna lippuja olisi myyty jokunen ylimääräinen, koska aikaisemmilta vuosilta tällaisesta väenpaljoudesta ei ole muistikuvaa. Osa yleisöstä joutui seisoskelemaan takabaarin puolella kurkkimassa keikkaa, koska lavan puolelle ei enää mahtunut. Erityisesti tuli kirottua salin keskellä törröttävää jättimäistä savupiippua, joka blokkaa lähes kaiken näkyvyyden lavalle koko vasemmasta reunasta. Pylvääseen oli toki avuliaasti ripustettu screenit, joilla pyörii livekuvaa keikasta, mutta keikan seuraaminen pelkältä rupiselta screeniltä nyt ei juuri mieltä lämmitä… saman tien voisi istua kotona laajakuvatelkkarin ääressä, ja kuvanlaatukin olisi parempi.
No, autenttinen kuulokokemus sentään välittyi, ja niskaa kurotellen pylvään ja yleisön päiden takaa saattoi vilahtaa raaja tai soitinkin. Keikkakokemukseen oman lisänsä toi yläpuolella ollut ilmastointiputki, joka tiputti vähän väliä jääkylmää vettä niskaan. Mikäli pätkiviltä screeneiltä mitään saattoi päätellä, lavalla oli hyvä meno ja Enslavedin äijät paiskoivat menemään parrat vaahdossa.
Mayhemin ja Immortalin aikana vaivasi sama tungos. Kumpikin bändeistä heitti – jälleen kerran – perusvarman setin ja sai kiitokseksi fanilaumat huutamaan kurkut suorina. Välillä massan läpi vilkkuivat mustavalkoiset Immortal-maskit, muuten näköyhteys oli jatkuvasti katki. Illan päätteeksi lavalla nähtiin vielä koko festivaalin järjestäjäkööri, joka kävi kumartamassa lavalla kiitokseksi kahdestatoista vuodesta. Oli aika lähteä viettämään yläkertaan HITS-hautajaisia.
Saa nähdä, tarttuuko osittain sama taho tulevaisuudessa ohjaksiin ja pystyttää uuden festarin tämän edesmenneen tilalle. Jos niin käy, toivottavasti kyseessä on yhtä inspiroitunut, erinomaisiin bändeihin keskittynyt ja hyvin järjestetty tapahtuma kuin edeltäjänsä. Heti festarien jälkeen tuli ilmoitus, että ainakin Oslossa vietetään ensi vuonna ajankohdallisesti perinteisenä HITS-viikonloppuna Bunker 2012 extreme metal -festareita.
Kiitos Bergen, kiitos Hole in the Sky.