Live: Qstock – Oulu, 29.–30.7.2011

08.08.2011
Children of Bodom pesi ja linkosi pohjoisen yössä. Twisted Sisteriltä irtosi ennen muuta mainospuhetta.
Kuva: Teksti: Sanna Mustonen Kuvat: Jon Massey Yhdeksättä kertaa Oulussa räjäytetty Qstock on muuttunut kovasti kahden nuoren miehen alun perin kavereilleen järjestämistä rokkibileistä, ja vuonna 2011 Qstock on kasvanut pohjoisen Suomen ainokaiseksi isomman luokan festariksi. Festarien järjestäminen Oulussa vaatii tavallista kylmempiä hermoja, kun Qstockiakin on koetettu siirtää puhdasmielisten kaupunginisien ja -äitien toimesta milloin millekin suolle siveellisiä ihmisiä häiritsemästä. Tässä ei onneksi ole onnistuttu, ja Qstock pääsi tänäkin vuonna ponnistamaan jaloilleen vehreässä Kuusisaaressa, joen ja meren äärellä. Qstock on kokenut vuosien aikana laajennuksen myös ohjelmallisesti, metallipainotteesta kohti kaiken kansan tarjoilua. Tänä vuonna bändikattaus oli erityisen laaja kulkien Antti Tuiskusta Gommin ja Pommin kautta Jukkapoikaan ja Children of Bodomiin. Kaikille kaikkea –ajattelu oli ilmeisen toimiva valinta taloudellisestikin, sillä festivaali teki tänä vuonna yleisöennätyksensä keräten kahden päivän aikana Kuusisaareen reilut 23 000 rockinrakastajaa. Metallikansalla ei ollut ohjelmiston laajennuksesta huolimatta syytä pillahtaa lohduttomaan itkuun, siitä pitivät huolen muun muassa kesän ainoan kotimaankeikkansa perjantaina tykittänyt Children of Bodom sekä lauantain raskaasti painottunut kattaus, jolloin päästiin hekumoimaan radioystävällisen Mustaschin, suomalaisen rockin kuninkaan Michaen Monroen sekä pääesiintyjäksi kiinnitetyn Twisted Sisterin hedelmistä. Pohjoinen festivaali on järjestetty vuosittain perin mallikkaasti suurimpien ongelmien kulminoituessa narikkatoimintojen tökkimiseen tai sateen iskemiseen aurinkotilauksesta huolimatta. Muutama vuosi sitten alueen järjestelyjä muutettiin ja lavoja lisättiin, minkä jälkeen festivaali on toiminut viiden lavan periaattella käyttäen Kuusisaaren alueen maksimaalisesti hyödykseen. Tänä vuonna järjestäjät olivat lisäksi kiinnittäneet erityistä huomiota järjestyksenvalvontaan, ja alueelta pääsikin tarvittaessa toisaalle perin kätevästi parin taluttajan voimin. Järjestyshäiriöihin ei tullut silti juuri törmättyä, ellei sellaiseksi lueta Twisted Sisteriä ankarasti nuotin vierestä veisanneita viisikymppisiä jalluissaan. Ja eihän sitä lueta, rockfestivaaleilla kun on iän kaiken oltu suvaitsevaisia kaikkea paitsi kansantanhuja ja sitä kuuluisaa mummoa kohtaan. Perjantai Ruotsalainen posthardcorelupaus Adept sai kyseenalaisen kunnian vastata festivaalin ensimmäisestä ja ainokaiseksi jääneestä peruuntumisesta. Ensimmäisen päivän metallianti pääsi tästä johtuen starttaamaan kunnolla vasta Amorphisin täräyttäessä päälavalla ensimmäiset nuotit My Enemystä. Amorphis on kiistatta suomalaisen bänditaivaan varmimpia akteja, ja bändi toimittaa käytännössä aina sen mitä lupaa ja tekee sen levyjen osalta myös säännöllisesti, parin vuoden välein. Amorphis on Tomi Joutsenen myötä enemmän kuin osiensa summa; Joutsen puhalsi tullessaan uuden hengen bändiin ja on tänäkin päivänä yksi maan osaavimpia ja laaja-alaisimpia metallisolisteja. Joutsen ei kuitenkaan lentäisi niin korkealle ilman Holopaista ja muuta bändiä, joka muodostaa yhdessä upean yhdistelmän kalevalaista metallia. Setti koostui enimmäkseen tuoreen The Beginning of Timesin veisuista sekä festarikeikan luonteeseen kuuluen varsinaisista hittimoukareista Eclipsen House of Sleepiä ja Smokea myöten Skyforgerin Silver Bridella ryyditettynä. Ajalta ennen Joutsenta settiin olivat päässeet ainoastaan Into Hiding ja Sign From the North Side. Amorphis hoiti tonttinsa päälavojen bändinä Qstockissakin, tosin pyrot kärsivät illan ollessa vielä valoisa. Amorphis on keikoilla jo kenties hieman yllätyksetön, mutta vakuuttava joka kerta. Perjantain päävoiton tienasi kuitenkin illan pääesiintyjäksi kohotettu, kesän ainoan Suomen-keikkansa rykäissyt Children of Bodom. Bändi toimi pimenneessä illassa pyroineen ja valoineen enemmän kuin sata jänistä, ja Aleksi Laihon luotsaama retkue näytti sen kuulusan linnun sukuelimet epäileville juudaksille. Bändi onnistui myös tehtävistä haastavimmassa: käännyttämään Jägermeistereihin kiinnittynyttä baarikansaa katsomaan lavalla maanisesti riuhtovaa bändiä. Viimeistään In Your Face ja Hate Me! saivat kansan tiputtamaan jägerinsä ja nostamaan sormensa kuuliaisesti ilmaan Laihon helvetilliselle retkueelle. Toistakymmentä vuotta paahtanut Bodom on paitsi maamme menestyneimpiä myös selvästi kokeneimpia isojen lavojen bändejä. Bändi täytti pääesiintyjän saappaat vaivatta yleisön joutuessa toteamaan, että Laiho todella on paitsi taitava biisintekijä myös täysin omaa luokkaansa oleva kitaristi, jonka soitto toimii tikilleen yhteen Roope Latvalan kanssa. Bändi on nykyään lavalla rutinoitunut ja rentoutunut, muttei silti pisaraakaan tylsistynyt keikkaraakki. Laiho ja kumppanit ottivat tilan ja yleisön tiukkaan pihtiotteeseen, joka hellitti vasta bändin kadottua mustaan yöhön. Setti edusti Bodomin tuotantoa kovinkin tasaisesti Hatebreederin biiseistä tuoreimman Relentless, Reckless Foreverin Not My Funeraliin ja Roundtrip to Hell and Backiin. Säännön vahvistavan poikkeuksen muodosti ensimmäinen pitkäsoitto Something Wild, jolta ei Oulussakaan kuultu nuotin nuottia. Laiho ilmeisesti inhoaa edelleen ensimmäistä levyään. Lauantai Lauantai avautui auringon mollottaessa festivaalikävijän edellisillasta herkistyneeseen näköelimeen. Qstockin toisen päivän olivat avanneet Antti Tuisku ja Anna Abreu, mutta metallikansa koki pulssinsa heräävän oululaisia bändejä esittelevän Rockpolis-lavan tempaistessa lavalle hardcorea moukaroivan, uunituoreen Quake the Earthin. Kesäkuussa ensimmäisen ep:nsä julkaissut bändi poisti kertalaakista vaikut festivaaliyleisön korvista avaamalla settinsä Hatebreedin Provenilla. Bändin oma materiaali on yhdistelmä hardcorea mausteenaan ilmavaa melodisuutta, ja viisikko todisti olevansa isollakin lavalla kokemuksen ja vimman toimiva yhteenliittymä. Setti koostui sekä ep:n biiseistä, julkaisemattomista uusista veisuista että neljästä coverista. Coverien kohdalla saa usein kyseenalaisen kunnian tuntea jonkinasteista myötähäpeää, vaan näin ei ollut laita Quake the Earthin kohdalla – siitäkin huolimatta, että lainaveisut tulivat Hatebreedin lisäksi niinkin vaatimattomilta laulu- ja soitinyhteiltä kuin Sepultura ja Rage Against the Machine. Tuolla yhdistelmällä mannerlaatat varmasti siirtyvät, eikä vähiten vokalisti Häkkisen mikkitelineenään käyttämän pesäpallomailan ansiosta. Bändi osoitti toimivuutensa saamalla uteliaan festivaaliyleisön vaeltamaan lavan eteen runsain joukoin. Lämpimästä auringosta oli aika siirtyä todelliseen tropiikkiin Kuusisaaren Paviljongin sisätiloihin tiiraamaan Medeian ja MyGrainin vetoja. Kooma-lavan olosuhteissa ei käynyt bändejä kateeksi lain lämpötilan ollessa noin ystävälliset sata astetta, minkä myötä saunomiselämyksestä puuttui ainoastaan vihta. Tästä huolimatta paikka oli ahdettu täyteen hurmoksellista metallikansaa, joka villitsi sekä Medeian että varsinkin MyGrainin tiukkoihin keikkasuorituksiin. Medeian osalta kaikki elementit toimivat yhteen, ja keikka sai yleisön viipymään paikalla tatin tavoin. MyGrainin sisäistä headbanging-kilpailua seuratessa tuli katsojallekin niska kipeäksi, pelkästä katsomisesta. Molempien bändien keikka oli laadukasta perustavaraa. Auringon hallittua koko festivaalia iski muutoksen aika. Rantalavalle kivunnut Mustach sai avausriffillään taivaan repeämään kaatosateeseen, joka kesti kiitollisesti koko setin ajan. Ruotsalainenhan ei moisesta lannistu, ja bändi veti stonersonnien lailla setin läpi kokeneesti, hitteineen päivineen. Bändin radioystävällinen metalli toimii festivaaliolosuhteissa hyvin ja suosio on vankalla pohjalla, joten festarikansa jaksoi kannustaa naapurimaan ärjyjä sateesta huolimatta. Erityismaininta on annettava karismaattisuudessaan monet hipit taakseen jättävälle laulaja-kitaristi Ralf Gyllenhammarille, joka ei antanut yleisölle muuta vaihtoehtoa kuin palvoa bändiä. Varsinainen Qstockin kuningas kiipesi lavalle kuitenkin vasta Mustachin jälkeen Michael Monroen aloittaessa settinsä. Siinä missä ruotsalaiset saivat taivaan itkemään Monroe määräsi energiallaan auringon esiin välittömästi. Monroe elää ja hengittää pelkkää rock’n’rollia ja on artistina rockin täydellinen ruumiillistuma. Mihin lie taikapuuroon Michael pienenä tipahtanut, mutta toista samalla antaumuksella lavarakenteissa kiipeilevää monitaituria saa hakea pitkään löytämättä. Monroe on siitäkin outo artisti, ettei ikä näytä painavan kunnon saati äänen puolesta lainkaan – päinvastoin. Monroen ääni kulkee nyt paremmin kuin koskaan, ja uusi bändi toimii loistavasti lavalla keskinäisen kemian, soiton ja kaiken muunkin osalta. Vastikään bändiin kiinnitetyn Dregenin ollessa estynyt varakepittäjäksi oli napattu Nasty Suicide. Ei valittamista siis senkään puolesta, että lavalla nähtiin kolme viidesosaa alkuperäisestä Hanoi Rocksista. Myös setissä kuultiin Hanoita kolmen kappaleen verran Motorvatinin, Malibu Beach Nightmaren sekä Back to Mystery Cityn kaikuessa lämpenevään iltaan. Muuten setti koostui suureksi osaksi Sensory Overdriven tuoreista veisuista sisältäen myös kohtuullisen monta Demolition 23:n biisiä. Pankin räjäytti kuitenkin vanhojen Hanoiden lisäksi Monroen vanhempi soolomateriaali. Not Fakin’ Itin ja Dead, Jail or Rock 'n' Rollin kohdalla sateen piiskaama yleisö räjähti viimeisestäkin ankeudestaan ja hoilasi Monroen ja bändin kanssa festivaalin kuninkaan valituksi. Qstock on hämmentänyt parina viime vuonna ostaessaan Heaven and Hellin ja Europen kaltaiset aktit pääbändeiksi. Edellä mainittuja pystyi heiveröisesti puolustamaan sillä, että ne olivat julkaisseet uutta materiaalia, päinvastoin kuin Twisted Sister, joka keikkailee rinta rottingilla edelleen noin kolmekymmentä vuotta vanhan materiaalinsa turvin. Ehkä tästä johtuen Sisterin sedät käyttivätkin hämmästyttävän määrän keikastaan ihan vain yleisölle jutusteluun sekä jenkkityylille ominaisesti kaiken kuviteltavan mainostamiseen. Mainostettiin tv-ohjelmaa, kirjaa ja muuta oheiskrääsää niin, että torimyyjätkin tulivat kateellisiksi. Settiin sisällytetty rumpusoolo ei tuntunut loppuvan koskaan. Aiemmalla Suomen-keikallaanhan bändi meni ja soitti samat hittibiisinsä kahdesti, mikä kenties kiteyttää bändistä oleellisen. Qstockin yössäkin kuultiin pakolliset Stay Hungry, We’re Not Gonna Take It ja I Wanna Rock, jotka upposivat erityisen hanakasti keski-ikäistyviin festarikävijöihin aiheuttaen jättimäisen joukkokaraokekohtauksen. Dee Snider kyllä sinkoili pitkin lavaa päättömästi, mutta se ei juuri laatua taannut. Kaiken kaikkiaan Twisted Sister oli hämmentävä pääbändi Qstockin kokoiselle festivaalille, sillä jo kotimaiset Children of Bodom ja Michael Monroe pyyhkivät ja kiillottivat Kieroutuneella Siskolla pöydän mennen tullen. Sisterin keikka päättyi Qstockille perinteiseen ilotulitukseen, ja kun taivaalle ilmestyi sydämenmuotoisia kuvioita, oli tullut aika palauttaa tuhkimokengät ja vaeltaa pimeään yöhön. Qstockin tarkoitus on tällä hetkellä varmastikin palvella mahdollisimman laajaa yleisöä, mikä on sinänsä ymmärrettävä ja turvallinen valinta järjestäjiltä. Silti metallinen sydän läikähtää lämpimän toiveikkaasti, josko ensi vuonna kymmenvuotissyntymäpäiväänsä juhliva kouluikäinen kirkastuisi pohjoisen rockin ja metallin äänenkannattajana kiinnittämällä pääesiintyjiksi ajankohtaisia isoja ulkomaisia metallibändejä. Sitä odotellessa: hyvin vedetty, Qstock.

Teksti: Sanna Mustonen Kuvat: Jon Massey

Yhdeksättä kertaa Oulussa räjäytetty Qstock on muuttunut kovasti kahden nuoren miehen alun perin kavereilleen järjestämistä rokkibileistä, ja vuonna 2011 Qstock on kasvanut pohjoisen Suomen ainokaiseksi isomman luokan festariksi.

Festarien järjestäminen Oulussa vaatii tavallista kylmempiä hermoja, kun Qstockiakin on koetettu siirtää puhdasmielisten kaupunginisien ja -äitien toimesta milloin millekin suolle siveellisiä ihmisiä häiritsemästä. Tässä ei onneksi ole onnistuttu, ja Qstock pääsi tänäkin vuonna ponnistamaan jaloilleen vehreässä Kuusisaaressa, joen ja meren äärellä.

Qstock on kokenut vuosien aikana laajennuksen myös ohjelmallisesti, metallipainotteesta kohti kaiken kansan tarjoilua. Tänä vuonna bändikattaus oli erityisen laaja kulkien Antti Tuiskusta Gommin ja Pommin kautta Jukkapoikaan ja Children of Bodomiin. Kaikille kaikkea –ajattelu oli ilmeisen toimiva valinta taloudellisestikin, sillä festivaali teki tänä vuonna yleisöennätyksensä keräten kahden päivän aikana Kuusisaareen reilut 23 000 rockinrakastajaa.

Metallikansalla ei ollut ohjelmiston laajennuksesta huolimatta syytä pillahtaa lohduttomaan itkuun, siitä pitivät huolen muun muassa kesän ainoan kotimaankeikkansa perjantaina tykittänyt Children of Bodom sekä lauantain raskaasti painottunut kattaus, jolloin päästiin hekumoimaan radioystävällisen Mustaschin, suomalaisen rockin kuninkaan Michaen Monroen sekä pääesiintyjäksi kiinnitetyn Twisted Sisterin hedelmistä.

Pohjoinen festivaali on järjestetty vuosittain perin mallikkaasti suurimpien ongelmien kulminoituessa narikkatoimintojen tökkimiseen tai sateen iskemiseen aurinkotilauksesta huolimatta. Muutama vuosi sitten alueen järjestelyjä muutettiin ja lavoja lisättiin, minkä jälkeen festivaali on toiminut viiden lavan periaattella käyttäen Kuusisaaren alueen maksimaalisesti hyödykseen.

Tänä vuonna järjestäjät olivat lisäksi kiinnittäneet erityistä huomiota järjestyksenvalvontaan, ja alueelta pääsikin tarvittaessa toisaalle perin kätevästi parin taluttajan voimin. Järjestyshäiriöihin ei tullut silti juuri törmättyä, ellei sellaiseksi lueta Twisted Sisteriä ankarasti nuotin vierestä veisanneita viisikymppisiä jalluissaan. Ja eihän sitä lueta, rockfestivaaleilla kun on iän kaiken oltu suvaitsevaisia kaikkea paitsi kansantanhuja ja sitä kuuluisaa mummoa kohtaan.

Perjantai

Ruotsalainen posthardcorelupaus Adept sai kyseenalaisen kunnian vastata festivaalin ensimmäisestä ja ainokaiseksi jääneestä peruuntumisesta. Ensimmäisen päivän metallianti pääsi tästä johtuen starttaamaan kunnolla vasta Amorphisin täräyttäessä päälavalla ensimmäiset nuotit My Enemystä.

Amorphis on kiistatta suomalaisen bänditaivaan varmimpia akteja, ja bändi toimittaa käytännössä aina sen mitä lupaa ja tekee sen levyjen osalta myös säännöllisesti, parin vuoden välein. Amorphis on Tomi Joutsenen myötä enemmän kuin osiensa summa; Joutsen puhalsi tullessaan uuden hengen bändiin ja on tänäkin päivänä yksi maan osaavimpia ja laaja-alaisimpia metallisolisteja. Joutsen ei kuitenkaan lentäisi niin korkealle ilman Holopaista ja muuta bändiä, joka muodostaa yhdessä upean yhdistelmän kalevalaista metallia.

Setti koostui enimmäkseen tuoreen The Beginning of Timesin veisuista sekä festarikeikan luonteeseen kuuluen varsinaisista hittimoukareista Eclipsen House of Sleepiä ja Smokea myöten Skyforgerin Silver Bridella ryyditettynä. Ajalta ennen Joutsenta settiin olivat päässeet ainoastaan Into Hiding ja Sign From the North Side. Amorphis hoiti tonttinsa päälavojen bändinä Qstockissakin, tosin pyrot kärsivät illan ollessa vielä valoisa. Amorphis on keikoilla jo kenties hieman yllätyksetön, mutta vakuuttava joka kerta.

Perjantain päävoiton tienasi kuitenkin illan pääesiintyjäksi kohotettu, kesän ainoan Suomen-keikkansa rykäissyt Children of Bodom. Bändi toimi pimenneessä illassa pyroineen ja valoineen enemmän kuin sata jänistä, ja Aleksi Laihon luotsaama retkue näytti sen kuulusan linnun sukuelimet epäileville juudaksille. Bändi onnistui myös tehtävistä haastavimmassa: käännyttämään Jägermeistereihin kiinnittynyttä baarikansaa katsomaan lavalla maanisesti riuhtovaa bändiä. Viimeistään In Your Face ja Hate Me! saivat kansan tiputtamaan jägerinsä ja nostamaan sormensa kuuliaisesti ilmaan Laihon helvetilliselle retkueelle.

Toistakymmentä vuotta paahtanut Bodom on paitsi maamme menestyneimpiä myös selvästi kokeneimpia isojen lavojen bändejä. Bändi täytti pääesiintyjän saappaat vaivatta yleisön joutuessa toteamaan, että Laiho todella on paitsi taitava biisintekijä myös täysin omaa luokkaansa oleva kitaristi, jonka soitto toimii tikilleen yhteen Roope Latvalan kanssa. Bändi on nykyään lavalla rutinoitunut ja rentoutunut, muttei silti pisaraakaan tylsistynyt keikkaraakki. Laiho ja kumppanit ottivat tilan ja yleisön tiukkaan pihtiotteeseen, joka hellitti vasta bändin kadottua mustaan yöhön.

Setti edusti Bodomin tuotantoa kovinkin tasaisesti Hatebreederin biiseistä tuoreimman Relentless, Reckless Foreverin Not My Funeraliin ja Roundtrip to Hell and Backiin. Säännön vahvistavan poikkeuksen muodosti ensimmäinen pitkäsoitto Something Wild, jolta ei Oulussakaan kuultu nuotin nuottia. Laiho ilmeisesti inhoaa edelleen ensimmäistä levyään.

Lauantai

Lauantai avautui auringon mollottaessa festivaalikävijän edellisillasta herkistyneeseen näköelimeen. Qstockin toisen päivän olivat avanneet Antti Tuisku ja Anna Abreu, mutta metallikansa koki pulssinsa heräävän oululaisia bändejä esittelevän Rockpolis-lavan tempaistessa lavalle hardcorea moukaroivan, uunituoreen Quake the Earthin.

Kesäkuussa ensimmäisen ep:nsä julkaissut bändi poisti kertalaakista vaikut festivaaliyleisön korvista avaamalla settinsä Hatebreedin Provenilla. Bändin oma materiaali on yhdistelmä hardcorea mausteenaan ilmavaa melodisuutta, ja viisikko todisti olevansa isollakin lavalla kokemuksen ja vimman toimiva yhteenliittymä. Setti koostui sekä ep:n biiseistä, julkaisemattomista uusista veisuista että neljästä coverista.

Coverien kohdalla saa usein kyseenalaisen kunnian tuntea jonkinasteista myötähäpeää, vaan näin ei ollut laita Quake the Earthin kohdalla – siitäkin huolimatta, että lainaveisut tulivat Hatebreedin lisäksi niinkin vaatimattomilta laulu- ja soitinyhteiltä kuin Sepultura ja Rage Against the Machine. Tuolla yhdistelmällä mannerlaatat varmasti siirtyvät, eikä vähiten vokalisti Häkkisen mikkitelineenään käyttämän pesäpallomailan ansiosta. Bändi osoitti toimivuutensa saamalla uteliaan festivaaliyleisön vaeltamaan lavan eteen runsain joukoin.

Lämpimästä auringosta oli aika siirtyä todelliseen tropiikkiin Kuusisaaren Paviljongin sisätiloihin tiiraamaan Medeian ja MyGrainin vetoja. Kooma-lavan olosuhteissa ei käynyt bändejä kateeksi lain lämpötilan ollessa noin ystävälliset sata astetta, minkä myötä saunomiselämyksestä puuttui ainoastaan vihta. Tästä huolimatta paikka oli ahdettu täyteen hurmoksellista metallikansaa, joka villitsi sekä Medeian että varsinkin MyGrainin tiukkoihin keikkasuorituksiin.

Medeian osalta kaikki elementit toimivat yhteen, ja keikka sai yleisön viipymään paikalla tatin tavoin. MyGrainin sisäistä headbanging-kilpailua seuratessa tuli katsojallekin niska kipeäksi, pelkästä katsomisesta. Molempien bändien keikka oli laadukasta perustavaraa.

Auringon hallittua koko festivaalia iski muutoksen aika. Rantalavalle kivunnut Mustach sai avausriffillään taivaan repeämään kaatosateeseen, joka kesti kiitollisesti koko setin ajan. Ruotsalainenhan ei moisesta lannistu, ja bändi veti stonersonnien lailla setin läpi kokeneesti, hitteineen päivineen. Bändin radioystävällinen metalli toimii festivaaliolosuhteissa hyvin ja suosio on vankalla pohjalla, joten festarikansa jaksoi kannustaa naapurimaan ärjyjä sateesta huolimatta. Erityismaininta on annettava karismaattisuudessaan monet hipit taakseen jättävälle laulaja-kitaristi Ralf Gyllenhammarille, joka ei antanut yleisölle muuta vaihtoehtoa kuin palvoa bändiä.

Varsinainen Qstockin kuningas kiipesi lavalle kuitenkin vasta Mustachin jälkeen Michael Monroen aloittaessa settinsä. Siinä missä ruotsalaiset saivat taivaan itkemään Monroe määräsi energiallaan auringon esiin välittömästi. Monroe elää ja hengittää pelkkää rock’n’rollia ja on artistina rockin täydellinen ruumiillistuma.

Mihin lie taikapuuroon Michael pienenä tipahtanut, mutta toista samalla antaumuksella lavarakenteissa kiipeilevää monitaituria saa hakea pitkään löytämättä. Monroe on siitäkin outo artisti, ettei ikä näytä painavan kunnon saati äänen puolesta lainkaan – päinvastoin. Monroen ääni kulkee nyt paremmin kuin koskaan, ja uusi bändi toimii loistavasti lavalla keskinäisen kemian, soiton ja kaiken muunkin osalta.

Vastikään bändiin kiinnitetyn Dregenin ollessa estynyt varakepittäjäksi oli napattu Nasty Suicide. Ei valittamista siis senkään puolesta, että lavalla nähtiin kolme viidesosaa alkuperäisestä Hanoi Rocksista. Myös setissä kuultiin Hanoita kolmen kappaleen verran Motorvatinin, Malibu Beach Nightmaren sekä Back to Mystery Cityn kaikuessa lämpenevään iltaan. Muuten setti koostui suureksi osaksi Sensory Overdriven tuoreista veisuista sisältäen myös kohtuullisen monta Demolition 23:n biisiä. Pankin räjäytti kuitenkin vanhojen Hanoiden lisäksi Monroen vanhempi soolomateriaali. Not Fakin’ Itin ja Dead, Jail or Rock ’n’ Rollin kohdalla sateen piiskaama yleisö räjähti viimeisestäkin ankeudestaan ja hoilasi Monroen ja bändin kanssa festivaalin kuninkaan valituksi.

Qstock on hämmentänyt parina viime vuonna ostaessaan Heaven and Hellin ja Europen kaltaiset aktit pääbändeiksi. Edellä mainittuja pystyi heiveröisesti puolustamaan sillä, että ne olivat julkaisseet uutta materiaalia, päinvastoin kuin Twisted Sister, joka keikkailee rinta rottingilla edelleen noin kolmekymmentä vuotta vanhan materiaalinsa turvin. Ehkä tästä johtuen Sisterin sedät käyttivätkin hämmästyttävän määrän keikastaan ihan vain yleisölle jutusteluun sekä jenkkityylille ominaisesti kaiken kuviteltavan mainostamiseen.

Mainostettiin tv-ohjelmaa, kirjaa ja muuta oheiskrääsää niin, että torimyyjätkin tulivat kateellisiksi. Settiin sisällytetty rumpusoolo ei tuntunut loppuvan koskaan. Aiemmalla Suomen-keikallaanhan bändi meni ja soitti samat hittibiisinsä kahdesti, mikä kenties kiteyttää bändistä oleellisen. Qstockin yössäkin kuultiin pakolliset Stay Hungry, We’re Not Gonna Take It ja I Wanna Rock, jotka upposivat erityisen hanakasti keski-ikäistyviin festarikävijöihin aiheuttaen jättimäisen joukkokaraokekohtauksen.

Dee Snider kyllä sinkoili pitkin lavaa päättömästi, mutta se ei juuri laatua taannut. Kaiken kaikkiaan Twisted Sister oli hämmentävä pääbändi Qstockin kokoiselle festivaalille, sillä jo kotimaiset Children of Bodom ja Michael Monroe pyyhkivät ja kiillottivat Kieroutuneella Siskolla pöydän mennen tullen. Sisterin keikka päättyi Qstockille perinteiseen ilotulitukseen, ja kun taivaalle ilmestyi sydämenmuotoisia kuvioita, oli tullut aika palauttaa tuhkimokengät ja vaeltaa pimeään yöhön.

Qstockin tarkoitus on tällä hetkellä varmastikin palvella mahdollisimman laajaa yleisöä, mikä on sinänsä ymmärrettävä ja turvallinen valinta järjestäjiltä. Silti metallinen sydän läikähtää lämpimän toiveikkaasti, josko ensi vuonna kymmenvuotissyntymäpäiväänsä juhliva kouluikäinen kirkastuisi pohjoisen rockin ja metallin äänenkannattajana kiinnittämällä pääesiintyjiksi ajankohtaisia isoja ulkomaisia metallibändejä. Sitä odotellessa: hyvin vedetty, Qstock.