Live: Alcest, Hexvessel ja The Fauns, Helsingin Korjaamo, 25.1.2014.
Tyylinvaihdos on metallibändille aina vaarallinen paikka – etenkin jos uusi tyyli löytyy jostain metallin ulkopuolelta. Alcest on kuitenkin siirtynyt black metal -sävytteisestä tunnelmointimetallista jonkinlaisen shoegaze-indierockin pariin varsin vaivattomasti, vaikka soraääniäkin on toki kuultu. Helsingin Korjaamollekin oli löytänyt tiensä varsin mukava määrä ranskalaisbändin ystäviä.
Illan lämmittelybändit, brittiläinen The Fauns ja kotimainen Hexvessel, oli selvästikin valittu enemmän Alcestin uuden kuin vanhan tyylin kanssa yhteensopiviksi. Faunsin puolesta hiukan pelottikin: osaisiko etupäässä metallipäistä koostunut yleisö arvostaa brittibändin kenkiintuijottelua?
Vaan kyllä suomalaisyleisö hyvän bändin tunnistaa sellaisen nähdessään, ja sellaista se sai Korjaamon lavalla Faunsin esiintyessä katsella. Solisti Alisonin laulu ei aina tahtonut kuulua, mutta bändin kaksi kitaristia punoi efektoiduilla soittopeleillään kertakaikkisen komeita kuvioita. Erittäin mukava uusi tuttavuus.
Hexvessel on itselleni hiukan ongelmallisempi tapaus, niin levyllä kuin lavallakin. Yhtyeestä huokuvaa taitoa ja tunnetta on vaikea olla ihailematta, mutta pohjimmiltaan bändin hippiproge ei saa liekkeihin. Varsin mielellään yhtyeen keikkaa Korjaamolla silti seurasi, ja bändin johtohahmo, Beastmilkissäkin vaikuttava Mat McNerney on eittämättä erinomainen laulaja.
Alcestin nokkamies Neige tutustui tiettävästi klassisiin shoegaze-bändeihin, kun Alcestin ensimmäistä levyä verrattiin näihin jatkuvasti. Tämä kehityskaari on edennyt nyt siihen pisteeseen, että Alcestin oma musiikki voidaan luokitella shoegazeksi.
Korjaamon-keikalla yhtye esitti uudetkin biisinsä astetta levyversiota raskaammin, mikä tuntui alleviivaavan sitä seikkaa, että uudet rallit poikkeavat sävellyksinä vanhemmista verrattain vähän.
Alcestin musiikki – oli sitten kyse uudesta tai vanhasta materiaalista – on parhaimmillaan jumalaisen kaunista. On kuitenkin epäselvää, onko Alcest parhaimmillaan lavalla: bändin lavapresenssi on melko passiivinen, ja näin toismaailmallisen musiikin kokeminen ei ole välttämättä mikään sosiaalinen kokemus, jonka haluaisi jakaa satojen tuntemattomien ihmisten kanssa.
Toisaalta bändin levytysuran upeimmat hetket (joista kaikkia ei Korjaamolla kuultu) tuntuivat upeilta keikkaolosuhteissakin. Yhtyeen äärimäisen huolellisesti toteutettu soundi on yksinkertaisesti taivaallinen, mutta biisit puolustavat paikkaansa myös sävellyksinä.
Neige on eittämättä poikkeuslaatuinen musiikillinen nero. Toivottavasti hänen lahjoistaan saadaan nauttia pitkään.