Etsi
Yhtye päättää pitkän keikkataukonsa perjantaina.
Festivaalia juhlitaan 2.-3.6. Helsingin On the Rocksissa.
Tampereella kuullaan outoja ääniä toukokuussa.
Kukin yhtye on toista kertaa ehdolla kunniagalleriaan.
Yhtye tiedotti suru-uutisesta sosiaalisessa mediassa.
400 000 watin massiivinen kiertuekaravaani karauttaa tänään Suomeen.
Liput myynnissä 3.2. alkaen.
Turkulaistrio työstää Joutsenniemen kanssa uutta levyään.
Tämähän kelpaa kyllä!
Osbournen terveys ei kestä pitkiä kiertueita.
"En ollut tietoinen siitä. Minä vain ajattelin, että vaatteeni näyttävät siistiltä", Zara Larsson kommentoi.
Nervosa tuo thrash metal -hyökkäyksensä Suomeen.
Liput myynnissä 31.1.
Yhtyeen kolmas levy ilmestyy myöhemmin keväällä.
Mörkörokkia kotimaasta.
Ei mitään laiskaa läpsyttelyä!
Uutta musiikkia tulossa pian.
Keikkapaussi rakoilee.
Floor Jansen sai kappaleeseen tukea oopperalaulaja Henk Poortilta.
Hiljaisuus ei kestä -ensisinglen teksteihin kanavoitui päällimmäiset tuntemukset Putinin hyökättyä Ukrainaan.
Kappale on ensimmäinen singlejulkaisu tulevalta Syvä hiljaisuus -kakkosalbumilta.
Enslavedin uudella biisillä ilmenee melkoinen vaikutteiden kirjo.
Järjestäjät eivät ole perustelleet peruuntumista sen tarkemmin.
Kaikki lippukategoriat ovat nyt myynnissä.
Uusi Apocalypse-pitkäsoitto ilmestyy maaliskuussa.