Etsi
Yhtyeet ovat varmistaneet olevansa tulossa myös kesällä 2021.
Ensiferum ja Omnium Gatherum viimeistelevät festivaalin kattauksen.
Harley Flanaganin yhtye tulee Suomeen elokuussa 2021.
Bändi lupaa entistäkin aggressiivisempaa ja brutaalimpaa menoa.
Joo-o.
Yhtye nähdään Helsingin ja Tampereen lisäksi myös Jyväskylässä.
Holt lupailee häijyä tavaraa.
Black Sabbath -basisti soitti happopäissään myös keikan.
"Jos coverbändit haluavat tehdä sellaista, niin siitä vaan", Flynn jyrähtää.
Kataklysmin levytystahti säilyy tasaisena.
Juha Raivio saattaa edesmenneen kumppaninsa työn loppuun.
Muun muassa Korn, Devin Townsend, Jinjer, High on Fire ja Belzebubs ovat vahvistaneet tulonsa.
Keikkoja tarjolla myös mm. Soulflylta, Lamb of Godilta ja Bullet for my Valentinelta.
Komeasti lähtee Pomon tuotanto myös nuoremmalta Weinbergilta.
Axel Rudi Pell luottaa hyväksi havaittuun kaavaan.
Revocationissa kymmenen vuotta vaikuttanut Dan Gargiulo on jättänyt bändin.
Verikalpalla riittää energiaa.
Uusi pitkäsoitto ilmestyy myöhemmin.
Lisää striimejä on myös luvassa myöhemmin.
Iiro Rantala soittaa uuden Aluminum Rain -singlen ärhäkän soolon.
John Petruccin uuden soololevyn tekemiseen on kulunut mukavasti aikaa.
Kirous lankeaa yllemme myöhemmin kuluvana vuonna.
21 on Alekhine's Gunin ensimmäinen julkaisu kuuteen vuoteen.
Kappale löytyy tulevalta Thalassic-pitkäsoitolta.
Convulsen tutkimusmatka kuolometallin parissa jatkuu.