Etsi
Revengeen voi luottaa.
Yhtye viettää kesän ja syksyn tiiviisti lavoilla ja keikkabussissa.
Yhtyeet tulkitsivat Evil Deadin Floridan Orlandossa.
Uusi pitkäsoitto näkee päivänvalon 20.3.
Lamb of God elää ajan hermolla.
Centinexin yhdestoista kiekko on valmis.
Raineyn vaimo kertoi miehensä menehtyneen ilmeisesti sydänkohtaukseen.
Videosta vastaa Oliver Webb.
Kirous-pitkäsoitto ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.
Carnal Light -pitkäsoitto ilmestyy myöhemmin keväällä.
Uusi albumi tulee olemaan yhtyeen kuudes.
Norjalaisyhtye päätyi erikoisjärjestelyihin koronavirustilanteen vuoksi.
Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uusille päivämäärille.
Yhtye nähdään kesällä Tuskassa sekä John Smith -festareilla.
Tutut Bodom-sävelet raikaavat Laukaan kesäillassa.
Suvilahden esiintyjäkaarti kasvaa taas.
Yhtye nähdään myös John Smith -festareilla.
Vritrahn-Werwolf on valmis debyyttinsä julkaisuun.
Witchcraftin seuraava levy on minimalismia konkreettisimmillaan.
Nyt on aika turvata Steelfest 2021!
Secrets of the Moonin seitsemäs levy on kohta todellisuutta.
Yli 30 vuotta toiminut Paradise Lost jaksaa yhä.
Odotettu albumi ilmestyy myöhemmin keväällä.
Yhtyeet lykkäävät Euroopan-kiertueensa hamaan tulevaisuuteen koronaviruksen vuoksi.
Caskets Openin uusi levy on ulkona pian.