Osio: Uutiset

”Jos haluan tehdä levyllisen poppia, niin minähän jumalauta teen” – Mastodon-kitaristia ei voisi vähempää kiinnostaa fanien kommentit kaupallistumisesta

Mastodon julkaisi maaliskuun lopussa tuoreimman pitkäsoittonsa Emperor Of Sand, joka nousi ensimmäisellä viikollaan Yhdysvaltojen myydyimmäksi albumiksi (fyysisinä kopioina) ja Suomessakin albumilistan sijalle neljä. Ja kuten kahden edellisenkin levyn kohdalla, myös tälläkin kertaa nettiin ilmestyi huutelijoita ja kriitikoita, jotka sanovat bändin soundin pehmenneen ja yhtyeen uhranneen itsensä kaupallisuuden alttarilla.