Etsi
Julkaistu Infernossa 4/2021.
Kylmää ja toismaailmallisen hypnoottista black metalia yli 20 vuotta tehnyt Paysage d’Hiver on pysynyt salaperäisenä projektina, jonka olemassaolon ainoa tarkoitus on ollut tyydyttää tekijänsä taiteellisia ambitioita.
Bloodred Hourglassin uudella kappaleella on väkevä sanoma.
Jyväskylän Paviljongilla juhlitaan raskaan ja elävän musiikin äärellä joulukuussa.
Mureaa menoa on.
Sound of Metal -elokuva on kivuliaan samastuttava elokuva ja varoittava esimerkki meille kaikille, jotka laiminlyövät kuulonsa suojaamisen, kirjoittaa Jukka Hätinen. Kolumni julkaistu Infernossa 5/2021.
Yhtyeen toinen pitkäsoitto ilmestyy syksyllä.
Äänestä ja kerro mielipiteesi!
Japanin alati arvoituksellisesta metalliundergroundista nouseva Evil luottaa synkkiä teemoja käsittelevässä musiikissaan vanhoihin kunnon konsteihin.
Companion on yhtyeen kuudes albumi.
Tätä odotellessa.
Ellefsonille löytyi välittömästi uusi työpaikka.
Kryptan takoo ehtaa ruotsalaistyylistä mustaa metallia.
Black metal -pioneerit uivat Hate Cloak -kappaleella perinteisemmän heavy metalin syvissä vesissä.
Ep sisältää myös mielenkiintoisia covereita.
Opeth ja Cult of Luna ovat siirtäneet esiintymisensä ensi vuoteen.
"Usein ihmisen sairaus ei vaikuta pelkästään sairastuneeseen, vaan myös hänen ympärillään oleviin läheisiin. On mieltä painavaa huomata kuinka ympärillä muut kärsivät omasta huonosta olosta", sanoo laulaja Bini Silvennoinen.
Onhan tuo Mario melko taitava jätkä!
Tähän jää koukkuun!