Amerikkalaismedia listaa alkuvuoden kovimpia julkaisuja – suomalaisyhtye kerää kehuja

Waste of Space Orchestra iski makuhermoon.

14.06.2019

Nimekäs amerikkalaismedia BrooklynVegan on julkaissut listan kuluvana vuonna ilmestyneistä hienoista metalli- ja hardcore-julkaisuista, jotka ansaitsevat suurempaa huomiota. Mukana on ilahduttavasti (ja syystäkin) Oranssi Pazuzu– ja Dark Buddha Rising -yhtyeiden kollaboraation, Waste of Space Orchestran komea Syntheosis-albumi.

”Kuten Swans, Waste of Space Orchestra alleviivaa pointtiaan yksinkertaisesti heilumalla useimmiten vain kahden ilkeältä kuulostavan soinnun välillä. Biisit voivat olla pitkiä, monitahoisia ja kunnianhimoisia, mutta mukana on silti ’vähemmän on enemmän’-ajattelutapaa. Raskas riffittely ja silloin tällöin huudetut vokaalit antavat levylle metallin ainutlaatuisen väristyksen, mutta valtaosan ajasta kaikille metallitrendeille ja stereotypioille viitataan kintaalla”, BrooklynVeganissa hehkutetaan.

”Bändi kuulostaa siltä, kuin olisi päättänyt tehdä vuoden omalaatuisinta raskasta musiikkia ja ottaen huomioon, miten paljon tunnustusta levy on jo nyt ansaitusti saanut, sanoisin, että he ovat onnistuneet tavoitteessaan.”

Waste of Space Orchestran lisäksi BrooklynVegan suosittelee tutustumaan Ithacan The Language of Injuryyn, Oozing Woundin High Anxietyyn, Downfall of Gaian Ethic of Radical Finitudeen, Batushkan Panihidaan, One Step Closerin From Me to You -ep:hen sekä Sinmaran Hvísl Stjarnannaan.

Lisää luettavaa