Amorphis ja Swallow the Sun yhteiselle kiertueelle Pohjois-Amerikkaan – ”Luulimme jo, ettemme enää koskaan palaa”

06.10.2016

Amorphis ja Swallow the Sun lähtevät yhdessä kiertueelle Pohjois-Amerikkaan. Neljäkymmentä keikkaa käsittävä kiertue alkaa 6. maaliskuuta Charlottesta, Pohjois-Carolinasta ja päättyy 23. huhtikuuta Amityvilleen, New Yorkiin. Ensimmäisellä viidellä keikalla kattaukseen kuuluvat myös thrash metal -veteraani Overkill ja death metal -jyrä Nile.

”Viime Pohjois-Amerikan kiertueestamme onkin jo aikaa, rehellisesti sanoen ehkä liiankin kauan. Jossain vaiheessa luulimme jo, ettemme enää koskaan palaa. Showbisneksessä kun asiat eivät ole niin yksinkertaisia ja vaikka miten haluaisimme, Euroopan ulkopuolella keikkailussa ei yleensä ole järkeä. Tässä tapauksessa siinä kuitenkin on ja halusimme ehdottomasti toteuttaa tämän reissun”, kitaristi Esa Holopainen toteaa.

”On myös mahtavaa saada maanmiehiä mukaan kiertueelle. Swallow the Sun on upea bändi. Lavalla tulee siis olemaan runsaasti suomalaista melankoliaa eikä duurisointuja juuri kuulla. Siitä huolimatta lähdemme ilolla rokkaamaan ympäri Amerikkaa.”

Amorphis esiintyy ennen kiertuetta Miamissa 70 000 Tons of Metal -risteilyllä helmikuussa. Risteilyllä ovat mukana myös muun muassa Stam1na ja Moonsorrow.

Lisää luettavaa