Bruce Dickinson on monitaituri, joka paitsi laulaa Iron Maidenin keulilla sekä soolona, myös lentää lentokoneita, kirjoittaa, miekkailee, panee olutta, käsikirjoittaa ja ohjaa elokuvia sekä puhuu erilaisissa konferensseissa. Tuoreessa Appetite for Distortionin haastattelussa mieheltä kysyttiin, tuovatko nämä erilaiset työt esiin eri puolia hänen persoonallisuudestaan vai onko hän sama Dickinson niin laulaessaan kuin vaikka lentäessään.
”Kyllä se kaikki tulee samasta padasta. Olen siinä mielessä kuin kuka tahansa. Jos halutaan käyttää vertauskuvia, se on kuin ottaisit minut jääkaapista ja olisin jääkylmä. Laitat minut mikroon, lämmität tiettyyn pisteeseen asti ja toteat: ’Okei, nyt ollaan Maiden-lämpötilassa’. Sitten kun laitat Maidenin takaisin jääkaappiin, se palautuu takaisin tylsään tilaansa, joka olen minä, kun en juokse ympäriinsä ja tee juttuja”, Dickinson kuvailee.
Sama asennoituminen on myös Dickinsonin mukaan auttanut häntä pitämään egonsa kurissa uralla, jossa on helposti vaarana antaa menestyksen kihahtaa hattuun.
”Sillä tavalla lähestyn myös keikkoja, oli kyse klubista, teatterista, areenasta tai jostain megastadionista, jossa et edes enää näe kauimpana olevia ihmisiä. Miten saat heijastettua persoonallisuuttasi niin kauas? Olen tavallaan kuin ilmapallo. Klubilla esiintyessä pallo ei tarvitse kovinkaan paljon ilmaa jotta kaikki näkevät sinut. Teatteriin mennessä ilmaa tarvitaan vähän lisää, areenoille mentäessä jo reilusti enemmän. Festareilla ja muissa jättitapahtumissa pallo vaatii jo niin paljon ilmaa, että keikan jälkeen huomaat olevasi aivan loppu. Mutta ongelma on se, että nyt pääsi ympärillä on Teksasin kokoinen pallo. Se täytyy saada tyhjennettyä. Ja se täytyy tehdä heti keikan jälkeen, koska muuten et mahdu kulkemaan ovista niin ison pallon kanssa.”
”Jokaisella meistä on se sama pallo ja jokainen pystyy pumppaamaan siihen lisää ilmaa. Minun työssäni se täytyy vain pumpata naurettaviin mittasuhteisiin. Minä kohtelen sitä palloa kuin kolmatta persoonaa. Sen kanssa ei voi elää todellisessa maailmassa. Niinpä yritän aina päästää siitä ilmat pois keikan jälkeen – juoksen jonnekin pimeään nurkkaan piiloon ja olen hiljaa. Se on minun tapani käsitellä asiaa ja toivon mukaan sen ansiosta olen pysynyt jotenkin järjissäni ympäristössä, joka voi olla hyvin toksinen.”