Deftones on yhtä miestä köyhempi – ”Aloin kyseenalaistaa asemaani bändissä ja mitä haluan tulevalta”

Deftones on jälleen vailla basistia.

09.03.2022

Kuukausi sitten Deftones-yhtyeen Spotify- ja Apple Music -kanaviin vaihtui tuore profiilikuva, joka herätti faneissa kummastusta, sillä kuvasta puuttui bändissä vuodesta 2009 bassoa soittanut Sergio Vega (nostokuvassa äärimmäisenä vasemmalla). Samoihin aikoihin hänen raportoitiin myös myyneen soittokamojeen netissä. Tämä herätti tietysti spekulaatiota siitä, onko Vega enää ollenkaan mukana bändissä.

Deftones-leiristä ei ole asiaan otettu kantaa, mutta nyt Vega, joka vaikuttaa myös punkbändi Quicksandissa, on itse vahvistanut Instagram-videolla, ettei hän kuulu enää yhtyeen kokoonpanoon.

”Kerrataanpa hieman minun ja Deftonesin välistä historiaa: tapasimme 1995 ja tuurasin [edesmennyttä basisti Chi Chengiä] vuonna 1999 – rauha hänen sielulleen – ja kun hän joutui onnettomuuteen 2009, minua pyydettiin jälleen työskentelemään bändin kanssa. Koska he rakastivat Quicksandia, minua pyydettiin tuomaan saman lähestymistavan biisintekijänä ja sovittajana myös Deftonesiin. Minulle kerrottiin, että ajan kanssa minusta tehtäisiin bändin virallinen jäsen aivan kuten Frankista (Delgado, kosketinsoittaja ja tiskijukka). 12 vuoden aikana jokaisen levysyklin alussa kysyin tästä vakinaistamisesta, mutta sen sijaan minun sopimukseni vain uusittiin”, Vega kertoo.

”COVID oli monille murtumispiste ja myös minä aloin kyseenalaistaa asemaani bändissä ja mitä haluan tulevalta urani kannalta. Kaipasin jotain vakaata, koska siinä vaiheessa sopimukseni heidän kanssaan oli katkolla. Yhtenä päivänä sain kuulla jostain bändin sisäisestä tilanteesta ja minut kutsuttiin apuun. Minun olisi pitänyt lentää heti Los Angelesiin. Sanoin lähteväni ilman muuta ja että voimme katsoa minun tilannettani uudelleen, mutta en voi enää palata vanhaan sopimukseeni. Minulle kuitenkaan tarjottiin se sama diili. Oli siis selvää, ettei minulle annettu sijaa kasvaa, joten kieltäydyin.”

”Soitin jätkille heti selvittääkseni, onko kommunikaatiossa ollut jotain katkoksia, mutten saanut mitään vastauksia. Pari päivää myöhemmin sain heidän asianajajilta sähköpostia, jossa kerrottiin heidän vetäneen tarjouksensa pois ja minulle toivotettiin hyvää jatkoa. Lopetin siis bändissä viime vuoden alussa ja olen sen jälkeen keskittynyt Quicksandiin, tuottajan hommiin ja muihin projekteihin. Mainitsen tämän, koska liikkuu huhuja, että olen myynyt kamani ja lopettanut musiikin parissa kokonaan.”

Vega kiittää lopuksi faneja sekä muita Deftonesin jäseniä saamastaan mahdollisuudesta.

”Arvostan kaikkia vuosiamme yhdessä, kirjoittamista, esiintymistä ja sitä, että otitte minut maailmaanne. Opin paljon teiltä kaikilta. Kun otitte minut mukaan, tunsin uutta intohimoa musiikkia kohtaan ja sitä tulen vaalimaan loppuun saakka. Te todella mullistitte elämäni”, Vega sanoo.

Neljällä Deftones-levyllä (Diamond Eyes, 2021, Koi No Yokan, 2012, Gore, 2016 sekä Ohms, 2020) soittanut Vega liittyi yhtyeeseen sen jälkeen, kun basisti ja alkuperäisjäsen Chi Cheng joutui vakavaan auto-onnettomuuteen. Onnettomuudessa pahasti loukkaantunut Cheng vietti loppuelämänsä koomassa tai kooman kaltaisessa tilassa. Cheng menehtyi sydämen pysähdykseen huhtikuussa 2013.

Deftones on kiinnitetty ensi kesänä esiintymään sekä Seinäjoen Provinssiin että Helsingin Tuska-festivaaleille.

Lisää luettavaa