Doom-ryhmä Slowenya venyttää soundinsa ääripäitä – ensiesityksessä tajunnanvirtana syntynyt Exhaler/Be Empowering -video

Murskaavaa, mutta kauniin toiveikasta doomia soittava kolmikko suuntaa syksyllä pitkäsoittoa äänittämään sekä ensimmäiselle livekeikalleen.

08.09.2021

Kokeellista doom metalia soittava kotimainen Slowenya julkaisee tulevana perjantaina (10.9.) jatkoa alkuvuodesta ilmestyneelle Somer-ep-levylleen. Bändin soundin ääripäitä entisestään venyttävän Exhaler/Be Empowering -tuplasinglen video saa nyt ensiesityksensä Infernon välityksellä.

”Musiikkivideo on pitkälti biisiduon säestämänä syntynyttä tajunnanvirtaa. ’Kuin olisi jollain tripillä käynyt’, kuten kaverini videota kommentoi. Ideat lunastuivat valmiiksi kokonaisuudeksi ja vielä itselle tärkeällä 100% DIY-otteella”, kitaristi-laulaja Jan Trygg kommentoi.

”Tein myös aiemmin ilmestyneen Somer-kappaleen musiikkivideon, mutta tulevan julkaisun, lokakuun alussa äänitettävän pitkäsoiton, tiimoilta musavideosta saa ottaa vastuun joku muu. Ehkä silloin tehdään old school -soittovideo.”

Äänityshommien lisäksi yhtye suuntaa tänä syksynä myös ensimmäiselle livekeikalleen. Slowenya nousee lauteille Turun Utopia-klubilla perjantaina 17.9. yhdessä Demonic Death Judgen ja Morbid Evilsin kanssa.

Lisää luettavaa