Ensiesitys: Dyecrest tekee kunniaa Pohjankontu-kirjoille joukkorahoituksella toteutetun komean videon tiimoilta

Winterblood-kappaleen akustinen versio löytyy bändin The Stage is Set -ep:ltä.

30.07.2020

Ristiinalainen melometalliyhtye Dyecrest julkaisi helmikuussa 2019 The Stage is Set -ep:n, joka sisälsi akustisen version yhtyeen vanhasta Winterblood-kappaleesta. Nyt kyseiselle kappaleelle on tehty osittain joukkorahoituksen turvin toteutettu musiikkivideo, joka saa ensiesityksensä Infernon välityksellä.

Winterblood perustuu lyriikoiltaan fantasiakirjailija Helena Wariksen Pohjankontu-trilogiaan ja erityisesti sen päätösosaan Talviverinen. Musiikkivideon ohjaaja/käsikirjoittaja Saara Leutola on myös tehnyt aiemmin yhteistyötä Wariksen kanssa ohjaamalla tämän teoksiin pohjautuvan Noidantuli-lyhytelokuvan.

”Itse tutustuin Saaraan jo useampi vuosi sitten, juuri Helenan kautta. Bändin osalta yhteistyö Saaran kanssa alkoi keväällä 2018, kun hän ohjasi meille videon biisiin Fading/Reaching. Nyt tässä Winterbloodin videossa sitten yhdistyy kolmen tahon taiteelliset näkemykset yhteistyönä!” toteaa Dyecrest-rumpali Niko Takala.

Winterbloodin akustinen versio syntyikin Leutolan ja Wariksen ehdotuksesta tehdä kappaleesta versio, jota ”voisi käyttää joskus vaikka leffan soundtrackilla”. Ja kun ep:n julkaissut Inverse Records vielä kehoitti lisäämään julkaisulle muutakin materiaalia alkuperäisen kahden biisin sijaan, ei auttanut kuin ottaa akustiset kitarat kauniiseen käteen.

”Onneksi lähdettiin tekemään. Winterbloodin alkuperäinen versiokin on kova, mutta jotenkin tähän akustiseen versioon saatiin vangittua se talviverisyyden tunne vielä vahvemmin. Ja videobiisiksihän se sopi kuin nenä päähän!”

Video on kuvattu luonnonlokaatioissa muun muassa Puumalan Pistohiekalla sekä Ristiinassa Astuvansalmen kalliomaalauksilla ja Pien-Toijolan talonpoikaismuseolla. Näyttelijöinä nähdään Peik Carpelan, Pilvi Mäkeläinen ja Minni Lilja. Kirjailija Waris oli itse mukana videon suunnittelutyössä alusta saakka.

”Oli mielenkiintoista nähdä romaaninsa henkilöiden heräävän eloon. Varsinkin kun miesosan esittäjäksi valikoitui kirjoitusprosessin aikana muusana toiminut Peik Carpelan. Myös videon maisemat ovat pitkälti samoja, joita olen mielessäni käyttänyt Talviveristä kirjoittaessani! Oli mahtava kunnia saada näin hieno nimikkobiisi ja -video trilogialle”, Waris hehkuttaa.

Dyecrest äänittää parhaillaan uutta albumiaan, joka julkaistaan ensi vuonna. Koronan vuoksi aikataulut ovat kuitenkin viivästyneet eikä levyä saada alkuperäisen suunnitelman mukaan ilmestyväksi vielä alkuvuodesta. Äänitysprojekti jatkuu elo-syyskuussa.

Lisää luettavaa