The Foam of Despair on ollut ulkona jonkin aikaa. Miltä levyn julkaisu on tuntunut?
– Aika hyvältä. Se on yksinkertaisesti ainoa tekemäni albumi, jota viitsin yhä kuunnella, kitaristi-laulaja Laurent Chaulet heittää.
– Painajaismaisen edellislevyn [Dead End Euphoria, 2021] jälkeen kaikki sujui luontaisesti. Oli helpotus tuottaa musiikkia, jota on myös nautinto julkaista. Tuntuu, että myös fanit ovat ymmärtäneet tämän, sillä palaute on ollut todella innokasta. Julkkaribileet buukattiin täyteen, ja levynmyynti on ollut parasta tähän asti. Kukapa olisi osannut odottaa tätä underground-bändiltä?
Uuden kiekkonne nimi on aika mielenkiintoinen… Mitä tämä ”epätoivon kuohu” mahtaa tarkoittaa?
– Se viittaa Boris Vianin Päivien kuohu -kirjaan [1947], joskin tarinamme on hieman erilainen. Se käsittelee aikaa ja sitä, miten lähellä olemme vihollista, jota emme voi voittaa. Tästä syystä albumin kannen värimaailma on aika kirkas mutta samalla tukahduttava. Se kuvaa kyvyttömyyttämme nauttia hetkestä. Vajoamme aina hiljalleen omalle mukavuusalueellemme.
Perustit Mourning Dawnin sooloprojektina vuonna 2002. Mukana on nyt kolme muutakin jätkää, mutta koetko yhtyeen yhä puhtaasti omana juttunasi?
– Sanoisin, että tämä on yhden miehen bändi, jossa on livemuusikkoja, Chaulet naulaa.
– Muilla tyypeillä on sanansa joissain sovituksissa, mutta periaatteessa teen kaiken yksin. Näin saan kaiken kontrollin kappaleisiin, ja se on kaikille ihan ok. Elämme kaukana toisistamme, mikä ei varsinaisesti helpota asioita, mutta treenaamme yhdessä Pariisissa, koska se on minulle ”Mourning Dawnin kaupunki”, johon kaikkien on helppo kokoontua. Ranskassa on hankala kulkea mihinkään tekemättä pientä pysäkkiä Pariisissa, hah hah.
Musiikkisi on periaatteessa death/dark/doom metalia, mutta paketissa on myös paljon viitteitä metallin ulkopuolelta. Pidät ilmeisesti muustakin musiikista kuin metallista?
– Luonnollisesti, kuten bändistä kaikki. Musiikkimakuni pääpaino on metallissa, mutta olen silti todella utelias muita genrejä kohtaan. Viime aikoina olen esimerkiksi kuunnellut paljon psykedeelistä rockia. Osa vaikutteista kumpuaa vanhasta industrialista ja jopa drone/jazz-bändeistä. Kannattaa tsekata erityisesti Five the Hierophant, loistavaa kamaa!
Yhtyeesi on selkeästi undergroundissa. Onko sinulla haaveita kasvattaa bändistä valtavirtaisempi nimi?
– Olen miettinyt usein, miten menestys määritellään. Siis kuinka monta myytyä levyä, Spotify-striimausta, festarikeikkoja ja niin edelleen tarvitaan… Missä vaiheessa se tekee muusikon tyytyväiseksi? En ole löytänyt vastausta.
– Henkilökohtaisesti olen saavuttanut yhden olennaisen tavoitteen: kaltaiseni tunnistavat musiikkimme. En ole kiinnostunut siitä, kuinka moni kuulee Mourning Dawnia, vaan pointti on siinä, ketkä sitä kuuntelevat.
– Olen todella iloinen saadessani hyvää palautetta ihmisiltä joita arvostan. Soitin aiemmin yhdessä bändissä ammattimuusikoiden kanssa, enkä halua olla enää missään tekemisissä sen maailman kanssa. Siinä vaiheessa, kun taiteen tarkoitus on tuoda leipä pöytään, taide on jo kuollut.
Julkaistu Infernossa 2/2024.