Ex-Iron Maiden -solisti Blaze Bayley sai sydänkohtauksen

Laulaja odottaa parhaillaan sairaalassa jatkotoimenpiteitä.

27.03.2023

Iron Maiden -yhtyeessä 1990-luvulla laulanut, myös Wolfsbane-yhtyeestä sekä soolouraltaan tuttu Blaze Bayley sai viikonloppuna sydänkohtauksen. Asiasta tiedotettiin Bayleyn some-kanavissa.

”Hän on nyt sairaalassa ja hänen tilansa on vakaa. Hän odottaa uutisia tulevista hoitotoimenpiteistä/leikkauksista ja on olosuhteisiin nähden hyvässä hengessä”, laulajan somessa tiedotetaan.

Toukokuussa 60 vuotta täyttävä Bayley joutuu kuitenkin perumaan keväälle sovitut keikkansa, johon lukeutuvat muun muassa kiertueet Iso-Britanniassa sekä Ranskassa. Kesän ja syksyn esiintymisten toteutuminen riippuu siitä, miten hyvin Bayley toipuu.

Lisää luettavaa