Hidasta, matalalta ja fuzzilla – Funeral for Two esittelee tulevaa ep-levyään singlejulkaisulla

Bändin nimeä kantava ep ilmestyy elokuussa.

22.07.2020

Seinäjoelta ponnistava doom metal -bändi Funeral for Two on julkaissut singlen ja musiikkivideon tulevalta, bändin mukaan nimetyltä ep-levyltä. Ep ilmestyy 20. elokuuta ja sen julkaisijana toimii Inverse Records.

”Aloitin tämän bändin omana projektina soitellakseni ihan huvikseen musiikkia, josta olin aina haaveillut: hidasta, matalalta ja fuzzia! Pian juttelin kahdelle hyvälle ystävälle kysyäkseni, josko liittyisivät mukaan. Aluksi soittelu treenikämpällä oli lähinnä jamittelua ja joitain omien biisirunkojen kokeilua. Jossain vaiheessa olosuhteiden muuttuessa – rumpalin muutettua Ouluun – jäi yhdessä treenaaminen vähemmälle. Tällöin heräsi ajatus äänittää pari biisiä nauhalle eikä vain pyöritellä niitä mielessä. Äänitykset tehtiin hyvän ystävän Jiri Mustajärven kotistudiossa Jirin hoitaessa myös rumpuosuudet koronakaranteenin vuoksi”, laulaja-kitaristi Mikke Sillanpää avaa.

Lisää luettavaa