Iron Maiden saa tänä syksynä päätökseen jo useamman vuoden kestäneen (ja koronan vuoksi venähtäneen) The Legacy of the Beast -kiertueensa. Kovin pitkää taukoa ei yhtyeen jäsenille ole luvassa, sillä heti ensi vuonna bändi karauttaa taas tien päälle juhlistamaan vihdoin kunnolla viime vuonna julkaistua Senjutsu-albumiaan.
Tulevalla The Future Past -kiertueella settilista tulee painottumaan Senjutsu-levyn lisäksi vuoden 1986 Somewhere in Time -klassikolevyyn. Tämä monien fanien suosikkialbumi poiki muun muassa singlehitit Wasted Years ja Stranger in a Strange Land sekä takavuosien keikkavakion Heaven Can Wait. Albumin päättää eeppinen Alexander the Great, jota yhtye ei ole vielä tähän päivään saakka esittänyt koskaan livenä – jää nähtäväksi, tuleeko tällä kiertueella asiaan viimein muutos.
Iron Maiden on tänään julkistanut ensimmäisen satsin ensi vuonna tapahtuvaa Euroopan-kiertuettaan. Suomea ei tässä pienessä joukossa vielä näy, mutta eiköhän keikkalista tuosta vielä kasva ja komistu. Yhtye tulee kuitenkin esiintymään kesä-heinäkuussa ainakin Puolassa, Sveitsissä, Irlannissa, Skotlannissa, Englannissa, Hollannissa, Belgiassa sekä Italiassa. Tarkemmat keikkapaikat ja -päivät voit tarkistaa täältä.