Ja syksy sen kuin synkistyy… Uusi Skepticism-albumi syyskuussa, katso video!

28.07.2015

Yksi kotimaisen hautajaisdoomin kärkijoukkioista, jo 1990-luvun alussa perustettu Skepticism tallensi viidennen albuminsa yleisön edessä Turussa tammikuussa. Aiottu julkaisu kesän kynnyksellä kariutui, mutta taltioinnin tulos saadaan ulos otollisempana aikana lehtien tippuessa. Tarkka ilmestymisajankohta on 18. syyskuuta.

Peräti 77-minuuttisen järkäleen nimi on Ordeal, ja sen julkaisijana toimii Svart Records. Kansi ja biisilista löytyvät uutisen lopusta.

Albumin olemusta valaisee mainiosti tuoreehko haastattelumme, mutta nyt saannissa olisi myös musiikkia, vallan kuvan kanssa.

The Departure -videon ensiesityksestä on vastuussa brittiläinen kollegamme Metal Hammer. Pätkä löytyy tämän linkin
takaa.

Ordeal:

1. You
2. Momentary
3. The Departure
4. March Incomplete
5. The Road
6. Closing Music
7. Pouring
8. The March and the Stream

SkepticismOrdeal

Lisää luettavaa