Jättääkö seuraava Satyricon-albumi jäähyväiset black metalille?

13.11.2016

Norjalainen black metal -veteraani Satyricon on työskennellyt ahkerasti uuden materiaalin parissa, ja aikoo julkaista vielä toistaiseksi nimettömän yhdeksännen studioalbuminsa ensi vuoden aikana.

Viime ajat hyvänlaatuisen aivokasvaimen kanssa elänyt keulakuva Sigurd ”Satyr” Wongraven kertoo, että seuraavan levyn ”perkussiovetoinen, vaihteleva ja sielukas” materiaali vienee bändiä etäälle sille tutuksi tulleesta metalli-ilmaisusta.

– Kun jatkoimme bändihommia sairaalareissuni jälkeen, musiikki muuttui. En välittänyt enää paljoa aiemmista tekemisistämme – ei siis sillä, että en pitäisi niistä, mutta en saanut musiikista enää samaa fiilistä irti, Satyr mietiskeli Metal Hammerin haastattelussa.

– Biisimme olivat ennen armottomia, väkivaltaisia ja aggressiivisia. En sanoisi, että uudet kappaleet ovat mitään surkeaa ruikutusta, vaan ne ovat perkussiovetoisia, vaihtelevia ja sielukkaita. Aggressiivinen puoli ei ole enää niin vahvasti läsnä.

Satyriconin edellinen levy Satyricon ilmestyi vuonna 2013, eikä sekään ollut varsinaisesti bändin tujuinta materiaalia.

Saapa nähdä, mitä tuleman pitää.

Lisää luettavaa