Jyväskylän Lutakosta kertova dokumentti vihdoin valmis – ja asiahan on raskasta

08.09.2016

Vaikeuksia nähnyt ja vuosikausia ottanut dokumentti Jyväskylän maineikkaan keikkapaikan, Tanssisali Lutakon, värikkäistä vaiheista saa vihdoin ensi-iltansa.

Taistelu Lutakosta -niminen teos kattaa vuodet 1990–2005 keskittyen jälkimmäisiin aikoihin, jolloin Lutakko miltei purettiin kaupungin päättäjien toimesta. Tarjolla on muun muassa kulissientakaisia tuokioita talotaistelun takaa. Tiedotteen mukaan dokumentti näyttää, ”kuinka likaista peliä Jyväskylässä pelattiin paikallisen rokkitoiminnan päänmenoksi”.

Dokumentissa esiintyy luonnollisesti myös rokkareita, joista mainittakoon Jouni Hynynen, Kaarle Viikate ja Herra Ylppö sekä oman kylän raskasmetallipojat Mikko Kotamäki ja Mynni Luukkainen. Lisää metalliväriä tuo, että dokkarin musiikin on säveltänyt Sotajumalan kitaristi Kosti Orbinski.

Ohjaaja Rauli Ylitalon ja leikkaaja Ville Sivosen pääasiallisesti työstämä dokumentti esitetään kutsuvieraille Lutakossa 17. syyskuuta. Muista näytöksistä ei ole tällä haavaa tietoa.

Dokkarin tiiseri tässä:

Lisää luettavaa