Keväällä Suomeen saapuva Delain julkaisi toisen singlen tulevalta albumiltaan – ”Esittelee aivan uuden puolen”

Sanoitusvideo on koottu Pohjois-Amerikan-kiertueella kuvatuista pätkistä.

20.11.2019

Hollantilainen sinfoniametalliyhtye Delain valmistautuu julkaisemaan seuraavan pitkäsoittonsa Napalm Recordsin kautta aivan lähiaikoina. Levyltä on jo aiemmin julkaistu maistiaisena single Burning Bridges ja nyt tuoretta makupalaa on tarjolla One Second -kappaleen sekä kappaleeseen tien päällä kuvatun sanoitusvideon merkeissä.

”Toisin kuin aiemmat orkestraaliset singlemme, One Second esittelee aivan uuden puolen tulevasta levystämme. Biisissä on napakoita riffejä ja kertosäe, jonka haluamme kuulla teidän laulavan mukana”, kuuluvat yhtyeen terveiset.

Delain saapuu Suomeen seuraavan kerran keväällä, jolloin yhtye heittää klubikeikat Turussa, Tampereella ja Helsingissä käsittävän minirundin.

Lisää luettavaa