Killswitch Engagen historian kaikki laulajat samaan aikaan studiossa – mitä mahtaa olla tekeillä?

Howard Jonesin ja Killswitch Engagen välit vaikuttavat hyviltä.

Viimeisimmän levynsä Incarnaten kaksi vuotta sitten julkaissut metalcoresuuruus Killswitch Engage on parhaillaan studiossa purkittamassa uutta materiaalia.

Bändin jäsenten Instagram-päivityksien mukaan studiossa on vieraillut myös yhtyeessä vuosina 2002-2011 laulanut Howard Jones, joka ”sattui olemaan hoodeilla” juuri oikeaan aikaan. Kaikesta päätellen mies on todellakin laulanut jotain purkkiin, mutta nykyisen laulajan Jesse Leachin pesti on tuskin uhattuna.

Killswitch on lupaillut uutta albumia vielä tämän vuoden puolelle, joten Jonesin asema uudella levyllä hahmottunee piakkoin.