King Diamondin kitaristi Andy LaRocque: ”Halusimme palata uudella levyllä juurillemme”

Tuleva King Diamond -kiekko kuikuilee lähes 35:n vuoden takaisiin tunnelmiin.

05.12.2019

Edellisen levynsä Give Me Your Soul… Pleasen vuonna 2007 julkaissut horror metalin raskassarjalainen King Diamond laittoi ulos vajaa kuukausi sitten uuden singlen, joka ennakoi ensi vuoden puolella ilmestyvää The Institute -albumia.

Bändin kitaristi Andy LaRocque kertoi Metal Voicen haastattelussa hieman tulevan levyn linjasta.

”Olen palannut King Diamondin alkulähteille 1980-luvulle. Halusimme siis palata uudella levyllä juurillemme, ja monet riffit ovat tyylillisesti tunnistettavissa vanhoilta levyiltämme. Vaikuttaa siltä, että kaikki pitävät juuri sellaisesta kamasta.”

Vaikka ensimmäinen single on julkaistu, albumi on vielä pahasti kesken.

”Toistaiseksi meillä ei ole kuin yksi valmis kappale, koska olemme vasta työstämässä tulevaa albumia. Meillä ei ole vielä kovin montaa kappaletta. Minulla on ehkä neljä tai viisi biisiä tekeillä, ja Kingillä on päässään paljon ideoita.”

Voit katsoa koko lyhyen haastattelun alta.

Lisää luettavaa