Kommentti: Minäkin näin Sabbathin, hivenen toisin

Kuva: Matti Riekki

Käsittelin juuri Marko Syrjälän kirjoittaman Black Sabbath -keikka-arvion, mikä herätti minussa harvinaisen vahvan halun opponoida hitusen. On nimittäin jännittävää, kuinka erilaisia tunnelmia sama konsertti voikaan tuottaa… Aihe on myös minulle perin tärkeä, joten sallinette jokusen sanan.

Markon mukaan Ozzy Osbourne selvisi Kaisaniemessä hienosti. Olen osin samaa mieltä, joskin on pakko todeta, että keikan alku, sen pari ekaa biisiä, oli Ossilta niin epävireisen heikkoa suorittamista, että olin kävellä saman tien takaisin Pirkanmaalle.

Itse asiassa koko setin avannut nimikkokappale, tuo (epä)jumalainen sävelmä, kuulosti minusta jotenkin tahmealta… kuin se olisi kääritty kärpäspaperiin. Jatkossa tilanne parani, ja osan biiseistä Pimeyden Prinssikin veteli kotiin peräti hämmästyttävän puhtaasti.

Geezer Butler ja Tony Iommi olivat totutun kovia, ja rumpali Clufetoskin ansaitsee synninpäästön: vaikka olisin nähnyt lauteilla Bill Wardin – heikkotahtisenkin – sata kertaa mieluummin, eihän moinen ole paikkaajan vika. Ja rumpujen kanssahan mies kyllä osaa peuhata.

Soitto soi komeasti ja laulu raikasi lopulta kelvollisesti, mutta monet screeneille viskotuista videoista ja efekteistä olivat mielestäni perin tökeröjä. Kyllä tuli on aina tulta – kysykää vaikka Venomilta.

Aivan kuten Marko, minäkin olisin halunnut kuulla illan mittaan monia eri biisejä, mutta tasapainoisen Sabbath-setin kasaaminen lienee liki mahdoton tehtävä – etenkin nyt, kun bändi elää viime hetkiään. On helpointa tarjoilla sitä, mikä elää selkärangassa ja toimii varmasti. Aika moni bändin progemmista kipaleista tuskin olisi pelannut, ainakaan laulun osalta.

Ulkoilmaelämykseen vaikuttaa toki suuresti, mistä kohdin keikkaa tiirailee ja kuuntelee. Itse starttasin vedon värikkään yleisön tiukassa puristuksessa – maiharien, tennarien ja purjehduskenkien sekamelskassa –, mutta ahdistuin tuota pikaa ja siirryin sivuun.

Premium-bajamaja ja Geezer Butlerin sormet.
Premium-bajamaja ja Geezer Butlerin sormet.

Lopullisen pällistelypaikkani näkyvyyttä tehokkaasti rajoittaneen ”Premium Bajamajan” sijoittamista olisi sivumennen todeten voinut hieman miettiä. Vai onko moisen pömpelin tarkoitus juuri se, että kaikki näkevät osan sakista kakkaavan fiinimmin kuin tavan kansa?

No, tätä lienee rock’n’roll vuonna 2016. Joinhan minäkin ”bäkkärillä” punaviiniä.

Pohdin pitkään, lähteäkö todistamaan minulle hyvin merkittävän yhtyeen viimeisiä Suomen-henkäyksiä, vaara pettymiselle ja huonolle jälkimaulle kun oli suuri, mutta lopulta olen lähtöpäätökseeni suhteellisen tyytyväinen. Jää hyvästi, rakas Sabbath.