Konkreettinen ja muuttumaton ulottuvuus muistamiselle – ensinäytössä Hanging Gardenin Ennen-video

Videon viittomakielisestä tulkinnasta vastaa Riina Riekkola.

Doom/post-metal–yhtye Hanging Garden on julkaissut viime vuonna ilmestyneen mainion I Am Become -pitkäsoittonsa päätösraitaan tehdyn musiikkivideon. Yhtyeen jäsenet kertoivat viime syksynä albumin biisikohtaisessa esittelyssä tunnelmallisen kappaleen kertovan kosketinsoittaja Nino Hynnisen edesmenneestä äidistä.

– Albumimme käsittelee menetettyjen asioiden muistamista ja myös Ennen-kappale on muistokirjoitus itsessään. Muistot ovat kuitenkin katoavaisia ja alttiita unohdukselle ja vääristymiselle. Korostaakseni kaipuuta kappaleen sanoituksissa, joka on jo ikuistettu upealla laululla, halusin tuoda vielä yhden konkreettisen, muuttumattoman ulottuvuuden muistamiselle – kuvan, Hynninen kertoo.

– Viittomakielen opiskelija Riina Riekkola teki kappaleen sanoituksista viittomakielisen käännöksen ja esittää kauniin ja vangitsevan tulkintansa videolla. Lisäksi mukana on Helmi Koivumäen kuvaamia kohtia kappaleen ensimmäiseltä live-esityskerralta.