Kuolemanlaakson Markus Laakso raportoi V. Santuran studiosta Infernolle päiväkirjan avustuksella. Emme vielä tässä vaiheessa tiedä tarkalleen mitä siellä syntyy, tekstin perusteella tuskin Kuolemanlaakson albumia.
23.–25.2.2016
Toiseksi viimeinen äänityspäivä alkoi bassolla. Samalla, kun Usva naulasi matalataajuuksia talteen, kamppailin puuttuvien tekstien parissa. Yhdestä biisistä uupuivat säkeistöt ja toisesta 3/4 kertsistä. Aloitin säkeistöistä.
Usva oli taas tulessa. Parin biisin bassoissa ei kulunut paria tuntia pidempään – sisältäen soundien ruuvaamisen sekä melodisten ja groovaavien linjojen luomisen. Lahjakas kaveri tuo bassonpelaajamme. Samaa ihmetteli Santurakin ääneen moneen kertaan.
Jossain välissä kaksikko kävi esittämässä toiveen, että minun kannattaisi keskittyä levyn yhdeksänminuuttiseen lopetuseepokseen, sillä he aikoivat äänittää sen basso-osuudet seuraavaksi. Aihepiiri on niin musertava ja henkilökohtainen, että olin vältellyt tietoisesti sen syövereihin sukeltamista. Sain kuitenkin rivit kohdalleen melko nopeasti, mutta niiden laulaminen oli haastavaa.
Haravoin sielunriekaleita pitkään suorituksen jälkeen. Usva pomputteli sillä välin omat osuutensa kappaleeseen. Sain illemmalla toisenkin biisin purkkiin, joten päivän saldo oli kiitettävä: kahden biisin laulut ja kolmen bassot.
Heräsin aamukahdeksalta viimeisenä äänityspäivänä. Tiesin, etteivät muut nouse kuitenkaan ennen kymmentä, joten käytin parituntisen puuttuvien säkeistöjen kirjoittamiseen. Sain tekstin valmiiksi samoihin aikoihin kun Santura ja Usva kömpivät paikalle. Päätimme tallentaa sen laulut heti ensimmäiseksi.
Vasurilla vedetty koeotto oli kuulemma niin hyvä, että Santura pyysi minua replikoimaan sen rytmit ja melodiat mahdollisimman tarkasti, mutta tulkinnalliset nyanssit paremmin huomioiden. Saimme nauhalle myös levyn musiikillisesti raskaimman ja rankimman kappaleen lauluosuudet, joten paria Suomessa äänitettävää vierailijaa lukuun ottamatta yksilötason äänijänneosuudet olivat purkissa.
Loppupäivä-, -ilta ja -yö hupenivat viimeisen kappaleen bassojen sekä puuttuvan sälän, kuten akustisen kitaran, tamburiinin ja taustaköörien, äänittämiseen. Vihonviimeisenä talteen tarttuivat taputukset. Niitä taltioidessa kello huiteli yhden hälyttävämmällä puolella – lähtö lentokentälle pälyili seitsemän tunnin päässä. Kämmenistä ei kuitenkaan irronnut tuottajan makunystyröitä hivelevä soundi, joten hän ilmestyi pian äänityskoppiin nahkahanskoineen. Läiskimme ne käsissä istumalihaksiamme.
Kirjoitan tätä viimeistä äänityspäivää seuranneena iltana linja-autossa, joka kiitää parhaillaan sateista viitostietä kohti Kuopiota. Astelimme puolisentoista viikkoa sitten Woodshediin suurin odotuksin. Poistuimme sieltä itsemme ylittäneinä, ylpeinä ja univelkaisina.
Syksyllä julkaistava albumi on pullollaan materiaalia, jollaista kukaan meistä ei ollut säveltänyt tai soittanut aiemmin. Sessio oli äärimmäisen opettavainen kokemus meille musiikintekijöinä, mikä heijastunee biisintekoon, sovittamiseen ja toistemme vahvuuksista ammentamiseen jatkossakin. Ja mitä Santuraan tulee, yhteistyö tulee tuskin ainakaan höltymään…
Kiitos, kun jaksoit seurata.
– Laakso / KL