”Malttia siihen tenuttamiseen” – Graveyard Shifters julkaisi singlen keskikesän juhlan kunniaksi

Kappale löytyy elokuussa ilmestyvältä ep:ltä.

25.06.2021

Keravalainen räyhäryhmä Graveyard Shifters julkaisee 5. elokuuta uuden digi-ep:n Head Turns First, Eyes Follow. Tänään levyltä on julkaistu toisena singlemaistiaisena sen nimikkokappale, jonka myötä esitellään paitsi orkesterin monipuolistunutta soundia myös lähetetään juhannusterveiset itse kullekin.

”Juhannus on Suomessa tunnetusti kosteahko keskikesän juhla jolloin sattuu ja tapahtuu. Tahdommekin muistuttaa arvon juhlaväkeä, että malttia siihen tenuttamiseen, jotta vältettäisiin ne kaikista ikävimmät sattumukset. Älkää siis kaatako niin paljon, että enon vene uppoaa, mökki palaa maan tasalle, puoliso nostaa kytkintä seuraavana aamuna ja silmät pyörii päässä kuin hedelmäpelissä viikonlopun läpeensä. Humaltukaamme mieluummin toistemme seurasta ja hyvästä musiikista nauttien – meillä on nimittäin tässä tarjolla teille oiva kappale siihen tarkoitukseen!” yhtye kommentoi.

Lisää luettavaa