Marilyn Manson ja laulajaa raiskauksesta syyttänyt sopivat asiasta oikeussalin ulkopuolella

Tapausta oli tarkoitus alkaa käsitellä oikeudessa tällä viikolla.

02.10.2023

Marilyn Manson, oikealta nimeltään Brian Warner, sekä vuonna 2021 rokkaria vastaan syytteet raiskauksesta nostanut nainen, jota syytteessä puhutellaan nimimerkillä Jane Doe, ovat päätyneet tapauksessa sovintoon oikeussalin ulkopuolella. Tapausta oli tarkoitus alkaa käsitellä oikeudessa tällä viikolla, mutta osapuolet sopivat asiasta viime viikolla.

”Olin valmis menemään asian kanssa oikeuteen enkä koskaan uskonut sopivani asiaa ennen sitä, mutta näiden viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana olen hiljaa joutunut kärsimään uhkailuista ja kiusaamisesta, jotka ovat vain pahentuneet viimeisten parin viikon aikana”, Doe kommentoi Rolling Stone -lehdelle.

”Marilyn Manson oli paikalla kun annoin todistajanlausuntoani. Minua kuulusteltiin aggressiivisesti seitsemän tunnin ajan ja koko sen ajan hän tuijotti minua pöydän toiselta puolelta. Näin ei juuri koskaan tehdä, koska sen päätarkoitus on pelotella ja ahdistaa uhria.”

Mansonin edustaja asianajaja Howard King sanoo rokkarin olevan tyytyväinen, että syytteistä luovutaan. Sopimuksen sisällöstä ei ole tarkkaa tietoa, mutta Kingin mukaan Manson maksaa Jane Doelle siitä, että tämä pudottaa syytteet. Asianajajn mukaan summa on vain murto-osa siitä, mitä oikeudenkäynti olisi tullut kustantamaan.

Viime tammikuussa Manson sopi vastaavan jutun oikeussalin ulkopuolella näyttelijä Esmè Biancon kanssa. Myös Mansonin entinen avustaja Ashley Walters sekä näyttelijä/malli Ashley Morgan Smithline olivat nostaneet laulajaa vastaan syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä, mutta Waltersin ja Smithlinen kanteet hylättiin, koska niille ei katsottu olleen tarpeeksi näyttöä. Smithline antoi myöhemmin lausunnon, jossa tämä sanoi Mansonin ex-kumppanin Evan Rachel Woodin ja ”muiden naisten” taivutelleen hänet nostamaan perättömiä syytteitä.

Syyskuussa Manson puolestaan tuomittiin sakkoihin ja yhdyskuntapalveluun, kun tämä oli sylkenyt kuvaajana toimineen naisen päälle keikallaan vuonna 2019. Mansonia vastaan on nostettu myös syytteet alaikäisen groomaamisesta. Syytteessä kuvatut tapaukset ajoittuvat Mansonin uran alkuvaiheille 1990-luvulle.

Lisää luettavaa