Muun muassa Game of Thrones -sarjasta tuttu näyttelijä Esmé Bianco ja muusikko Marilyn Manson, oikealta nimeltään Brian Warner, ovat sopineet Biancon Mansonista nostaman oikeusjutun tuomioistuimen ulkopuolella, uutisoi Rolling Stone -lehti. Sopimuksen tarkkaa sisältöä ei ole kerrottu julkisuuteen.
”Bianco on suostunut sopimaan Brian Warneria ja Marilyn Manson Recordsia kohtaan esitetyt syytökset jatkaakseen eteenpäin elämässään ja urallaan”, näyttelijän asianajaja kommentoi lyhyesti.
Bianco, joka seurusteli Mansonin kanssa vuonna 2011 näyttelijän ollessa 29-vuotias, nosti keväällä 2021 Mansonia vastaan syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta. Biancon nostamassa syytteessä sanottiin Mansonin pakottaneen näyttelijän seksiin väkivalloin, uhkailemalla sekä päihteiden avulla. Syytteessä Bianco kertoi Mansonin muun muassa piiskanneen, viillelleen ja purreen häntä ilman hänen suostumustaan.
Lisäksi syytteessä todettiin Mansonin ja tämän entisen managerin syyllistyneen ihmiskauppaan, koska nämä houkuttelivat Biancon Yhdysvaltoihin lupaamalla tälle töitä. Syytteen mukaan Biancolle oli luvattu roolia toteutumatta jääneessä elokuvassa, mutta tämä joutuikin muun muassa valmistamaan ruokaa Mansonille ja tämän vieraille sekä siivoamaan Mansonin taloa. Manson oli myös tarjonnut näyttelijää vierailleen ”piiskattavaksi”.
Bianco oli yksi neljästä naisesta, jotka nostivat Mansonia kohtaan syytteitä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja väkivallasta. Aiemmin alkuvuodesta tuomari hylkäsi malli Ashley Morgan Smithlinen nostamat syytteet, koska koska tämä ei ollut hankkinut itselleen uutta asianajajaa eronneen tilalle oikeusistuimen antamaan päivämäärään mennessä. Mansonin entisen avustajan Ashley Waltersin syytteet puolestaan hylättiin viime keväänä, koska oikeusistuin ei katsonut Waltersin antaneen tarpeeksi näyttöä syytteilleen. Mansonia vastaan on vireillä vielä neljännen, nimettömänä pysyvän entisen tyttöystävän syytteet.
Lukuisat naiset ovat kertoneet tulleensa Mansonin hyväksikäyttämäksi sen jälkeen, kun näyttelijä Evan Rachel Wood kertoi julkisesti tulleensa Mansonin pahoinpitelemäksi ja hyväksikäyttämäksi näiden seurustellessa vuosina 2006-2010. Wood ei kuitenkaan ole nostanut syytteitä Mansonia kohtaan.