Marilyn Manson viikon rännin kolmantena päivänä

Kuuntele uusi Manson-sinkku.

27.10.2014

Marilyn Manson on saanut valmiiksi järjestyksessään yhdeksännen pitkäsoittonsa. Alkuvuodesta ilmestyvän levyn ensimmäisenä singlelohkaisuna tarjoillaan Third Day of a Seven Day Binge.

Viikon ränni taitaa olla 45-vuotiaalle shokkirokkarille liikaa, sillä kappaleen perusteella jo kolmantena päivänä väsyttää. Mikäli alta löytyvä biisi maistuu, sen voi ladata Mansonin kotisivuilta ilmaiseksi.

Lisää luettavaa