Metal De Facto iskee kuin tuhat salamaa – uusi video edustaa esikoislevyn nopeinta antia

Debyytti näkee päivänvalon myöhemmin marraskuussa.

01.11.2019

Kotimainen tekijämiehistä koottu power metal -yhtye Metal De Facto julkaisee Rooman historiaa ja mytologioita läpikäyvän Imperium Romanum -debyyttialbuminsa 22. marraskuuta Rockshots Recordsin kautta. Levyltä on nyt julkaistu uusi video kappaleelle The Ascending of Jupiter, joka iskee tuhannen salaman lailla.

The Ascending of Jupiter kertoo nimensä mukaisesti Rooman mahtavasta ukkosen jumalasta Jupiterista. Biisi on tulevan levyn nopein, mutta emme silti tahtoneet tehdä kappaletta, joka on pelkkää kaahausta alusta loppuun. Eteenpäin puskevien osuuksien ja groovaavien soolontaustojen jälkeen kertosäkeet lähtevät taas lentoon kuin ikitaivaita halkova kotka”, yhtyeen basisti Sami Hinkka maalailee videokappaleesta.

Metal De Facton voi nähdä keikalla lauantaina 8. helmikuuta 2020 Helsingin On The Rocksissa yhdessä Silver Bulletin kanssa. Ennakkoliput keikalle tulevat myyntiin maanantaina 4. marraskuuta.

Lisää luettavaa