Saksalainen raskaan musiikin erikoislehti Metal Hammer täyttää tänä vuonna 40 ja tänään (21.6.) lehtipisteisiin on ilmestynyt lehden viidessadas numero. Juhlanumeroa varten kerättiin lähes satahenkinen toimittajista, muusikoista, alan ammattilaisista ja faneista koostunut raati, joka rankkasi 500 kaikkien aikojen parasta metallialbumia. Ykköseksi nostettiin Metallican Master of Puppets vuodelta 1986.
”Monimutkaisia rakenteita, syvyyttä, mutta kuitenkin jättimäinen potentiaali yhteislauluun – ja kitarasooloja vaikka muille jakaa. James Hetfieldin ja Lars Ulrichin Cliff Burtonilta saamat sävellykselliset opit puhkeavat levyllä täyteen kukkaansa. Metal Hammerille tämä levy on nyt virallisesti metallihistorian tärkein teos”, lehdessä hehkutetaan.
Metallican levyjä päätyi listalle kaikkiaan viisi. Listalta löytyy lisäksi niin veteraaneja (muun muassa Motörhead, AC/DC, Black Sabbath, Iron Maiden, Manowar, Slayer) kuin myös uudempia tekijöitä (muun muassa Slipknot, Tool, Ghost, In Flames, Sleep Token). Mukaan on päässyt myös Nightwish. Koko lista on tällä hetkellä luettavissa ainoastaan tuoreesta lehdestä.