Metallimusiikin kuuntelu parantaa hyvinvointia, kertoo tuore tutkimus – alentaa verenpainetta ja vähentää ahdistusta

Ainoastaan 80-luvun pop oli metallimusiikkiakin tehokkaampi stressinlievittäjä, käy ilmi Vera Clinicin tutkimuksessa.

19.02.2021

Vera Clinic, joka on yksi maailman johtavista hiuslisäkkeisiin erikoistuneista klinikoista, järjesti tutkimuksen, jossa selvitettiin erilaisten musiikkityylien stressiä lievittäviä vaikutuksia. Kävi ilmi, että metallimusiikki oli yksi tehokkaimmin verenpainetta alentavista ja ahdistusta vähentävistä musiikeista, kertoo tutkimuksesta uutisoinut Guitar World -lehti.

Vera Clinicin tutkimuksen osallistui noin puolitoistatuhatta 18-65 -vuotiasta vapaaehtoista, jotka laitettiin ratkomaan erilaisia logiikka- ja ongelmanratkaisutestejä samalla kun heille soitettiin erilaisia Spotifyn soittolistoja. Koehenkilöiden ratkoessa tehtäviään heidän sykettään ja verenpainetta monitoroitiin.

Verenpaine laski eniten – 96 prosentilla koehenkilöistä – niillä, jotka kuuntelivat 80-luvun popmusiikkia sisältänyttä soittolistaa. Toiseksi eniten stressiä lievensi heavy metal -musiikki, joka sai verenpaineen laskemaan 89 prosentilla koehenkilöistä. Lisäksi näiden syke laski keskimäärin 18 prosenttia.

”Vihainen musiikki voi auttaa kuuntelijaa prosessoimaan tunteitaan ja sitä kautta johtaa parempaan hyvinvointiin”, kommentoi tohtori Ömer Avlanmış tutkimustulosta.

Metallimusiikin ystäville tulos tuskin tulee yllätyksenä, mutta onhan se mukavaa, että asiasta on ihan tieteellistä näyttöäkin.

Lisää luettavaa