Mustaa metallia ja klassista rockia yhdistelevältä Kvelertakilta uusi musiikkivideo

Norjalainen Kvelertak julkaisee kolmannen levynsä Nattesferdin 13. toukokuuta. Bändi on pohjustanut albumia jo aiemmin julkaistun 1985-singlen myötä, ja nyt kyseisestä kappaleesta on tehty myös video.

Ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja editoinnista vastaavan Fredrik S. Hanan mukaan video sisältää selkeän tarinan.

– Halusin tehdä videon, jonka keskiössä ovat tarina ja sen päähenkilöt. Video pyörii ”neljän miehen kultin” ympärillä, joka pohjaa syvään ja kieroutuneeseen ystävyyteen. Tarina seuraa hahmojen jatkuvasti kasvavaa tarvetta kokeilla rajojaan, sekä heidän kyvyttömyyttään nähdä tekojensa todelliset seuraukset.

YouTube video

Lisää luettavaa