No johan nyt! Tool-leirissä alkoi tapahtua toden teolla – yhtye tiedottaa isoja asioita

Faneilla paljon syytä riemuun.

Vaihtoehto-/progemetalliyhtye Tool on pitkään kiusoitellut fanejaan hartaasti odotetun uuden levynsä suhteen. Seuraajaa 10,000 Days -albumille on odoteltu jo 13 pitkää vuotta, mutta elokuussa tuo odotus viimein palkitaan.

Nyt Tool-leiristä on kantautunut tieto siitä, että 30. elokuuta ilmestyvän viidennen pitkäsoiton nimi on Fear Inoculum. Lisäksi yhtye kertoo Instagram-päivityksessään julkaisevansa ensimmäisen singlen lähiaikoina. Vahva veikkaus, että kyseessä on jo keikoillakin soitettu kappale Descending tai Invincible-nimellä kulkeva, myöskin jo keikoilla soiteltu uusi ralli.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä Tool ilmoitti samaan syssyyn myös eräästä toisesta suuresta muutoksesta: yhtyeen koko aiempi tuotanto tulee viimein kuunneltavaksi suoratoistopalveluihin perjantaina 2. elokuuta. Tähän saakkahan yhtye on pitänyt musiikkinsa visusti pois striimauspalveluista, mutta niin vain taipuu tämäkin orkesteri.