Etsi
Liput ovat nyt myynnissä.
Kappale löytyy lontoolaisyhtyeen tuoreimmalta Hellhound-albumilta.
Judas Priest jäi tällä kertaa rannalle heti kättelyssä.
Insane Clown Posse ja Limp Bizkit heittivät New Jerseyssä keikan lauantaina. Sitten tapahtui kaikenlaista.
Yhtyeen edellisestä pitkäsoitosta on vierähtänyt jo vuosikymmen.
Floor Jansen tuumaa, ettei ennen ollut todellakaan paremmin ainakaan artistin ja kuuntelijan näkökulmasta.
Kiitos Austin City Limits, kiitos Red Bull TV, kiitos Youtube!
Ozzy Osbourne/Black Label Society -kitaristi sanoo oppineensa pinch harmonic -tekniikan La Grangea tapaillessaan.
Kurimus täyttää 15 vuotta.
Brian Tatlerin yhtye on yksi Metallican suurimmista esikuvista.
Ozzy Osbournen käsi on hetken ajan paketissa.
Amon Amarth tarjoaa odotetusti jämäkkää meininkiä.
Vain kuusi vuotta sitten perustettu Khemmis on noussut pinnalle kovaa vauhtia. Jenkkibändin kolmas levy kasvattaa sen osakkeiden arvoa entisestään.
U.D.O.:n kokoonpano on uusiutunut jälleen kerran.
Candlemass on saanut valmiiksi seuraajan vuoden 2012 Psalms for the Deadille.
Metal Church ei leiki.
Tobias Sammetilla on taas kova joukko apunaan.
Liput myynnissä nyt!
Mukana uusi rumpali ja laulaja.
Panteralla oli erityinen paikka Stormy Danielsin sydämessä.
Fleshgod Apocalypse ammentaa menneisyydestään.
Seinäjokelaisyhtye on brutaalin hardcoren ytimessä.
Säestäjinä toimivat kitaristi Jani Liimatainen sekä harmonikkavirtuoosi Netta Skog.
Matt Pike ja kumppanit jyräävät taas!
Black Sabbath -legenda ei tosin vielä tiedä, millainen lopputulos tulee olemaan.