Rajoittamatonta tekemisen iloa – Barrel esittäytyy esikois-ep:nsä nimikappaleella

Projektista pysyväksi bändiksi muodostuneessa yhtyeessä on mukana Dystocracysta ja Dead Samaritanista tuttuja muusikoita.

21.09.2022

Koronarajoitusten luovasta tuhosta syntynyt tamperelainen Barrel julkaisee Bullet With Your Name -esikois-ep:nsä tulevana perjantaina 23. syyskuuta. Esimakuna rajoittamattomasta tekemisen ilosta sekä jäsentensä muiden yhtyeiden vaikutuksesta syntyneestä tanakan metallisesta soundista tarjoillaan ep:n nimikappaleen kylkeen tehty lyriikkavideo.

”Koska Barrel muodostui vapaan luomisen välineeksi, emme lähteneet reeniksellä rajaamaan musiikkimme genreä tai kausia. Janne (kitara) toi mukaan oman kirjastonsa, josta nostettuihin riffeihin jokainen on lisännyt oman panoksensa ammentaen erilaisista musiikillisista taustoistaan ja mieltymyksistään. Lopputulosta ei siis ole mitenkään kahlittu teemoihin tai kuoliaaksi saakka harkittuun ilmaisuun”, basisti Vellu kertoo yhtyeen musiikin perusprinsiipeistä.

Yhtye juhlistaa ep:n julkaisua perjantaina Tampereen Varjobaarissa yhdessä Neon Angelin ja StoneGazerin kanssa.

Lisää luettavaa