Ronnie James Dion hologrammi esiintyi Dio Disciplesin keikalla Wackenissa – jatkoa seuraa ensi vuoden puolella

07.08.2016

Vuonna 2010 kuolleen Ronnie James Dion ystävistä ja bänditovereista kootun Dio Disciplesin Wackenin-keikalla nähtiin mielenkiintoinen vieras, nimittäin hologrammiversio itse Diosta. Yllätys nähtiin setin loppupuolella, kun Dio ilmestyi lavalle laulamaan alkujaan vuonna 1984 ilmestynyttä We Rock -kappaletta.

Eyellusion-firman kädenjälkeä oleva hologrammi oli tekeillä lähes vuoden ajan, ja yllätti realistisuudellaan.

– Kun näin Ronnien hologrammin esiintyvän ensimmäistä kertaa, en ollut uskoa silmiäni ja korviani. Eyellusionin avulla olemme saaneet Ronnien takaisin lavalle, varmistaen, että hänen musiikkinsa ja muistonsa elää. Haluan Ronnien fanien ympäri maailman kokevan tämän elämyksen, manageri ja leski Wendy Dio kertoi Rolling Stonelle.

Ronnie-hologrammin esiintyminen Wackenissa ei ole jäämässä ainutlaatuiseksi tapaukseksi, vaan jatkoa seuraa kokonaisen kiertueen merkeissä.

– Tiedämme, kuinka paljon fanit kaipaavat häntä ja hänen omalaatuista lavaesiintymistään. Saman taian kehittäminen Wackenissa oli uskomatonta. Ronnie panosti keikkoihinsa, antoi kaikkensa faneille, ja tämä on juuri se, mihin tähtäsimme tällä esiintymisellä. Emme malta odottaa, että pääsemme tarjoamaan tämän kokemuksen suuremmalle fanijoukolle, ja ehkä jopa kokonaan uudelle sukupolvelle, kun lähdemme kiertämään tämän show’n kanssa ensi vuonna, kitaristi Craig Goldy kertoi.

Lisää luettavaa