Ruotsin Falconer palaa pitkältä levytystauolta – uudelle albumille lupaillaan kauan odotettuja yllätyksiä

Falconer julkaisee jo yhdeksännen levynsä.

30.01.2020

Vuonna 1999 perustettu ruotsalainen power/folk metal -bändi Falconer on siirtymässä studioon taltioimaan seuraajaa kuusi vuotta sitten ilmestyneelle Black Moon Risingille.

Kuluvan vuoden toiselle puoliskolle kaavailtu albumi tulee sisältämään bonusraitoineen yhteensä 13 kappaletta. Tuottajana toimii tuttuun tapaan mm. King Diamondista tuttu Andy La Rocque.

”Tällä kertaa meillä on käytössä muutamia yllättäviä soittimia, eli luvassa on jotain, minkä olemme toivoneet toteutuvan jo pitkän aikaa!”, kitaristi-kosketinsoittaja Stefan Weinerhall paljastaa.

”On jo aikakin julkaista uusi levy kuuden vuoden tauon jälkeen. Tänä aikana soitimme muuten uramme viimeisen keikan Prog Power -festivaaleilla USA:ssa 2015.”

Uutta Falconer-musiikkia odotellessa voidaan palauttaa mieliin, miltä meno kuulosti Black Moon Risingilla.

Lisää luettavaa