Sanguisugabogg julkaisi todella sakean uuden videon – taustalla Toxic Avenger -leffoista tuttu tiimi

Gored in the Chest on tehty yhteistyössä Troma Entertainmentin kanssa.

15.03.2021

Yhdysvaltalainen death metal -yhtye Sanguisugabogg julkaisee 26. maaliskuuta Tortured Whole -debyyttialbuminsa Century Median kautta. Levyltä ollaan saatu jo muutamia maistiaisia kuten Menstrual Envy sekä hämärällä animaatiovideolla ryyditetty Dead as Shit.

Nyt yhtye on julkaissut uuden videon kappaleelle Gored in the Chest. Ohjaajana toimii verisen Menstrual Envynkin ohjannut Seby X Martinez ja video on tehty yhteistyössä muun muassa Toxic Avenger– ja Class of Nuke ’Em High -elokuvista tunnetun Troma Entertainment -leffayhtiön kanssa. Ja meininki onkin sitten sen mukaisesti todella sakeaa, kuten tuosta yläpuolelta voimme havaita.

”Oli mukava työskennellä taas Seby Martinezin kanssa, kunnia tehdä töitä Troman kanssa ja helvetin surrealistista saada mukaan myös Sgt. Kabukiman”, yhtye kommentoi ja viittaa Troman Sgt. Kabukiman N.Y.P.D. -leffasta tuttuun hahmoon, joka nähdään myös musiikkivideolla.

Lisää luettavaa