Suomen klubeille ja festareille uusi kunnianhimoinen tuki – tavoitteena luoda Pohjoismaihin vahva esiintymispaikkaverkosto

20.12.2016

Keikkapaikat ja festivaalit saavat vuonna 2017 ainutlaatuisen mahdollisuuden keskittyä pohjoismaiseen musiikkiin ja esitellä yleisölleen lupaavia artisteja, joilla on kansainvälistä potentiaalia.

Ensi vuonna toimintansa aloittaa nimittäin kolmivuotinen ja kunnianhimoinen puls-ohjelma, joka tukee konserttijärjestäjiä, jotka tuovat ja esittelevät uutta musiikkia muista Pohjoismaista. Pohjoismaisen kulttuurirahaston ohjelman tarkoitus on auttaa luomaan artisteille vahva esiintymispaikkojen verkosto ja levittää musiikkielämyksiä laajalle pohjoismaiselle yleisölle. Tuen avulla saadaan siis tuotua lisää kiinnostavia pohjoismaisia artisteja keikalle Suomeen – ja vastavuoroisesti suomalaisia artisteja muualle pohjoismaihin.

– Ohjelmalla halutaan inspiroida ja vahvistaa konserttijärjestäjien työtä ja tarjoaa vastapainoa kaupalliselle lähestymistavalle. Kaupallisuus on tärkeää, mutta siitä tulee helposti hallitsevaa. puls-konserteilla halutaan antaa mahdollisuus rikkoa kansallisia ja henkisiä rajoja, Pohjoismaisen kulttuurirahaston johtaja Benny Marcel kommentoi.

Kolmivuotinen puls-ohjelma jakaa ensi vuonna lähes puoli miljoonaa euroa 35:lle pohjoismaiselle keikkapaikalle ja festivaalille. Rahoitus tulee Pohjoismaiselta kulttuurirahastolta ja Pohjoismaiden kulttuuriministerineuvostolta. Kulttuurirahasto on päättänyt osoittaa panostukselle varoja myös vuosina 2018–2019.

Lisää luettavaa